F1-konkarilta tyly tuomio sarjan nykytilalle – ”Formuloissa ei ole enää kilpailullista leveyttä”

Vuoden 1992 maailmanmestarin Nigel Mansellin mielestä formuloista puuttuu nykyään todellinen kilpailun tunne. Brittikonkarin mukaan sarja on kilpailullisesti aivan liian kapea, eikä formuloissa ole tarpeeksi osaa ottavia talleja.
– Ei pahalla, mutta kilpailullisesti Formula 1 ei ole yhtään niin leveä kuin 80- ja 90-luvuilla. Haluamme nähdä 26 autoa lähtöruudukossa. Siellä on nyt älytön määrä kuskeja, jotka odottelevat varalla vuoroaan. Heillä ei ole mitään, mihin mennä, Mansell suolasi sarjaa Motorsportin haastattelussa.
Entisaikoina tilanne ei ollut Mansellin muistikuvien mukaan niin heikko. Uusille kuskilupauksille riitti aina avoimia ja paikkoja todistaa taitonsa.
– Vuosien varrella monet loukkaantuivat ja vetäytyivät lajista. Uutta verta tuli aina tilalle, ja heille oli aina autoja. Se virta on kuivunut viime vuosina. FIA on tehnyt loistavaa työtä turvallisuuden kanssa, nykyään kuskeilla on lähes puolet pitempi ura. Läpimurtoaan odottelevat kuskit eivät vaan koskaan saa sitä mahdollisuutta.
F1:ssä ei ole nähty 26 maksimimäärää vuosikausiin. Vuonna 2010 autojen määrä nousi hetkellisesti 24 kilpuriin, kun HRT, Lotus ja Virgin liittyivät sarjaan. Mikään näistä talleista ei kestänyt rikkaiden huipputallien pyörittämässä mankelissa pitkään.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- F1:n jymysiirto vireillä – Mercedes-johdolta vihreää valoa
- Valtteri Bottas takoi läjäpäin kierroksia – F1-paluu lähellä
- Näin näet Viron MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Hurja varikkohuhu: Christian Hornerista F1-sarjan kriisitallin omistaja?
- Supertulokkaaksi tituleerattu Kimi Antonelli avautuu vaikeuksistaan
- Kovaa peliä kulisseissa: Oliko tämä mies Christian Hornerin potkujen takana?
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”