F1-kausi 2017 oli monelta kantilta katsottuna kaivattu piristysruiske moottoriurheilun kuninkuusluokalle. Tapahtumia riitti viime vuosia huomattavasti enemmän niin radalla kuin kulisseissakin. Ja sekös formulafaneja miellytti!

Kimi Räikkönen on suomalaisille edelleen se rakkain kuljettaja, mutta Valtteri Bottas raivaa jatkuvasti isompaa sijaa maanmiestensä sydämissä. Lukijoita on tänä vuonna kiinnostanut myös paitsi kuumimmat ja tuoreimmat huhut, myös lajin historia ja sen tarjoamat mehukkaat tarinat.

Keräsimme tähän juttuun kymmenen teitä lukijoita tänä vuonna kiinnostanutta SuomiF1-sivuston juttua. Palauta formulavuosi 2017 vielä kerran mieleesi oheisten juttujen avulla!

SuomiF1-sivuston kiinnostavimmat jutut, TOP10

 

10. Ferrari naureskeli Kimi Räikkösen ”erikoisominaisuudelle”

Ferrarin Kimi Räikkönen tunnetaan kylmänviileänä kaverina, joka ei turhia asioista stressaa. Miehestä kerrotaan useita kaskuja, joissa hänen kerrotaan ottaneen torkut tilanteessa, jossa muilla puntti tutisisi. Tästäkös suomalaisen tallikin repi huumoria tilaisuuden sattuessa kohdalle. Lue juttu.

9. Nico Rosberg tylynä Valtteri Bottaksen kannalta: ”Mercedeksen pitäisi miettiä Vetteliä ensi kaudeksi”

F1-elämän taakseen jättänyt Nico Rosberg löysi keskikesällä motkotettavaa korvaajastaan Valtteri Bottaksesta. Suomalainen suoriutui avauskaudestaan Mercedeksellä vähintäänkin tyydyttävästi, mutta vielä kesällä Rosberg näki asian toisin. Lue Rosbergin ajatuksista täältä.

8. Lewis Hamilton ei tehnyt tahallista jarrutusta FIA:n mukaan – Sebastian Vetteliä uhkaa kilpailukielto

Koko vuoden puhutuin tilanne nähtiin kesäkussa Azerbaidzhanissa, jossa MM-taiston kärkinimet Sebastian Vettel ja Lewis Hamilton kolaroivat keskenään. Saksalaisen käsittämätön aivopieru painettiin lopulta villaisella, mutta hetken aikaa Ferrari-tähden tilanne näytti erittäin tukalalta. Lue tarkempi raportti tapahtumista tästä.

7. Mercedekseltä kuittailua Kimi Räikköselle – ”Räikkönen näyttää olevan tästä mielissään”

F1-tallien Twitter-tilit antoivat tänä vuonna lukuisia herkullisia juttuaiheita. Ehkä sometilien ylläpitäjät olivat keskenään tuttuja, tai sitten keskinäinen naljailu on vain osa F1-varikon ilmapiiriä. Erinomaisena esimerkkinä toimii tämä Mercedeksen hyväntahtoinen naljailu Räikkösestä. Lue juttu täältä.

6. Video: Mika Salo esittelee F1-auton ratin – huipputeknisessä laitteessa teipinpalallakin tärkeä tehtävä

Sivustomme erityisasiantuntijaksi tällä kaudella liittynyt entinen F1-tähti Mika Salo tarjosi lukuisia loistavia kurkistuksia formulamaailman kulisseihin. Tämä Toyotan F1-auton rattiesittely kiinnosti lukijoita, eikä ihme. Harvoin suomalaismedia pääsee vihkiytymään näin yksityiskohtaisesti auton tärkeimmän osan salaisuuksiin. Katso esittelyvideo tästä.

5. Ferrarin twiitti kesken Montrealin GP:n, koskien Kimi Räikkösen autoa, sai somekansan raivostumaan

Räikkönen tuntui saavan paikoin epäreilua kohtelua talliltaan kauden aikana. Jäämiehen fanien kuppi meni nurin kesäkuussa Kanadan GP:n yhteydessä, kun suomalaisen autoon iski outo ongelma kesken kisan. Lue juttu tästä.

4. F1-sarja muistutti Kimi Räikkösen komeasta ennätyksestä – kovan listan ylivoimainen ykkösnimi

Räikkösen tehdessä paluun F1-karkeloihin 2012 saavutti mies menestystä paitsi sijoitusten, myös tasaisuuden ansiosta. Suomalainen teki tuolloin kaikkien aikojen ennätyksen perättäisten pistesijoitusten suhteen. Tällä hetkellä jännitettävää riittää, rikkooko Hamilton sen ensi kaudella. Lue juttu tästä.

3. Muhiiko Mercedeksellä massiivinen konflikti? – Lewis Hamilton raivoissaan tallipäällikön tempusta

Näitä juttuja nähdään joka vuosi. Hetken aikaa ne ovat F1-maailman kuumimpia perunoita, mutta hyvin nopeasti ne osoittautuvat täydellisiksi uutisankoiksi. Niin kävi nytkin, kun brittimedia keksi mielikuvituksellisuudessaan vertaansa vailla olevan selityksen Hamiltonin poissaoloon yleisötapahtumasta. Lue ja naureskele jälkikäteen aiheelle täällä.

2. Video: Turvaratkaisut pelastivat Mika Salon hengen Eau Rougessa – esittelyssä onnettomuuskypärä ja pääsuoja

Salo joutui kaudella 1998 hurjaan onnettomuuten paikassa, jossa kukaan kuljettaja ei halua rysäyttää ulos: Spa-Francorchampsin legendaarisessa Eau Rougessa. Suomalainen saa kiittää henkensä säilymisestä turvaratkaisua, jonka FIA lahjoitti hänelle. Toimittajankin selkäpiitä karmi Salon esitellessä onnettomuuden aiheuttamia vaurioita suojavarustuksissa. Katso hurja video täältä.

1. Tiesitkö: Top Gearista tuttu “The Stig” oli F1-sarjan historian surkuhupaisimman tiimin kuljettaja

Tämä historiikki kiinnosti lukijoita hurjasti, eikä ihme! F1-talli Andrea Modan tarina hakee kaikessa surkuhupaisuudessaan vertaansa koko sarjan historiassa. Tarina on kuin Hollywood-käsikirjoitus, mutta totuus on joskus tarua ihmeellisempää. Jos juttu on jostain syystä päässyt livahtamaan ohi silmien, lue se täältä. Takaamme, ettet pety!