Kimi Räikkösen paluu F1-karkeloihin Lotuksen ratissa oli erittäin onnistunut. Vuodet poikivat kosolti menestystä sekä yhden ennätyksen, joka on edelleen voimassa.

Räikkönen ajoi kauden 2012 huhtikuisesta Bahrainin osakilpailusta lähtien MM-pisteille peräti 27 peräkkäisessä kilpailussa. Kyseessä on pisin pisteputki sarjan historiassa, kolmen kisan marginaalilla Michael Schumacherin kausilla 2001-2003 ajaman 24 kisan aiempaan ennätykseen nähden.

Jossittelu on turhaa, mutta hieman paremmalla tuurilla Räikkösen ennätys voisi olla jopa hieman pidempi. Suomalainen oli saavuttanut pisteitä kauden kahdessa ensimmäisessä kilpailussa, mutta Bahrainia edeltäneessä Kiinan osakilpailussa putki katkesi katkeralla tavalla.

Räikkönen ajoi toisena vielä muutama kierros ennen maalia, mutta tuolloin käytössä olleet Pirellin todella pehmeät renkaat pettivät täysin suomalaisen alta, ja mies tipahti hetkessä pistesijojen ulkopuolelle.

Tällä hetkellä pisimmässä pisteputkessa on Mercedeksen Lewis Hamilton, joka viilettää tällä hetkellä 20 kisan yhtämittaisessa pisteputkessa.

Formula 1

@F1
CONSECUTIVE #F1 RACES IN POINTS

27 RAI (2012/13) 📸
24 MSC (2001/03)
23 ALO (2011/12)
21 VET (2014/15)
20 HAM (Oct 2016/Oct 17)

#F1FastFact