Toyotalla tyytyväisyyttä Portugalin rallissa: ”Tämä on meille valtavan iso etu”
Kuva: Getty Images
Toyota ajattaa ensi kertaa Portugalin rallissa kolmea autoa, kun myös Esapekka Lappi pääsee irti. Se on tiimin insinöörijohtajan mielestä iso mahdollisuus.
Eilen ajettiin lyhyt yleisö-EK, varsinainen ralli alkaa puolen päivän maissa Suomen aikaa.
– Tässä rallissa on aika paljon samaa kuin Argentiinassa, joten lähdemme kilpailuun samanlaisilla säädöillä kuin siellä. Toki autossamme on nyt parannuksia ja uusia osia verrattuna siihen. Kaikissa kolmessa autossa säädöt ovat suunnilleen samat, kertoo Toyotan insinöörijohtaja Tom Fowler tallin tiedotteessa.
– Esapekan säädöt ovat myös samat, ajatuksemme on, että hän saisi ajettua täällä niin paljon kuin mahdollista. Juuri siksi emme kokeile hänen autossaan mitään erilaista nyt. Mutta jatkossa, kun meillä on kolme autoa mukana, se antaa mahdollisuuden kokeilla kilpailuissa erilaisia asioita. Ja se on iso etu auton kehitystyössä.
– Testasimme täällä jokin aika sitten paljon erityisesti jousitusta, meille jäi sellainen tunne, että olemme ottaneet askeleen eteenpäin. Joten uskomme, että se näkyy myös tuloksissa täällä, Fowler sanoi.
Jari-Matti Latvala ajoi torstain yleisöerikoiskokeella kahdeksanneksi, mutta vain 1,5 sekuntia kärkeä hitaammin.
– Meillä oli pientä aliohjaamista siinä, se pitää saada säädettyä ennen kuin aletaan ajaa kilpaa kunnolla. Nämä yleisöpätkät ovat aivan eri asia kuin muut erikoiskokeet, joten niistä ei ole järkeä vetää mitään johtopäätöksiä. Testit ennen kilpailua onnistuivat erittäin hyvin, joten olen luottavainen. Perjantaina nähdään, missä menemme oikeasti, Latvala sanoi.
Juho Hänninen ajoi 0,3 ja Lappi 1,1 sekuntia Latvalaa hitaammin torstain 3,36 kilometrin pätkällä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- Ferrari-tähti tyrmää sääntökritiikin – ”Hauskaa ja makeeta kisaamista”
- Draamaa F1-radalla – näin Sergio Pérez ja Valtteri Bottas kommentoivat asiaa
- MM-rallin jättiyllätys sai Kalle Rovanperän herkistymään
- F1-maailmassa liikkuu hurja huhu – nyt Toto Wolf laukoi suorat sanat
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Kuva: Valtteri Bottas yksityiskoneessa F1-supertähtien kanssa – yksi kuitenkin puuttui
- MM-ralli palaa Skotlantiin – edellisestä kisasta yli 30 vuotta
- SuomiF1 Podcast: F1-kuskin raju kohtelu nousi jälleen esiin – ”Sinä olet ongelma”
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalle uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”