Mercedes-pomo ylisti Red Bullia: ”Tekee hyvää sarjalle”
Kuva: Getty Images
Red Bull on nostanut tasoaa kauden edetessä. Valmistajien pisteissä energiajuomatalli jätti taaksensa jo Ferrarin. Saksan GP:ssä viime viikonloppuna se haastoi jo tosissaan Mercedestä.
Mersun tekninen johtaja Paddy Lowen mukaan Red Bullin kehitys pitää myös Mercedeksen varpaillaan.
– Useassa kisassa parin vuoden aikana olemme pystyneet ongelmista huolimatta ajamaan kovaa. Näin ei ollut Saksassa, Lowe avasi motorsport.comin mukaan.
– Kaikki kunnia Red Bullille, he ovat tehneet hyvää työtä. Se on varmaan hyvä asia F1:lle, että he ovat lähempänä kuin vuosina 2014 ja 2015, Lowe jatkoi.
Mercedes on ollut tällä kaudella omaa luokkaansa, vaikka Red Bull pystyikin Saksassa haastamaan heitä. Saksassa Lewis Hamilton voitti, mutta molemmat Red Bullit kiilasivat Mercedeksen toisen kuljettajan Nico Rosbergin edelle.
– Radoissa on paljon eroja. Meidän vauhtimme ei ollut Saksassa yhtä hyvää verrattuna Red Bulliin kuin esimerkiksi Unkarissa. Ja jos analysoi ratoja, meidän olisi pitänyt olla vahvempi nimenomaan Saksassa kuin Unkarissa, joten on vielä paljon asioita, joita emme täysin ymmärrä, Lowe kertoi.
LUE MYÖS:
- Tuore maailmanmestari Lando Norris liikuttui totaalisesti: ”Tämä on ollut pitkä matka”
- Tässä on F1-sarjan uusi maailmanmestari – jännittävä mestaruustaisto ei ratkennut voitolla
- Valtteri Bottas
- Lewis Hamilton synkissä vesissä – ”Miettii oikeasti jatkaako uraa F1:ssä”
- Onko tässä Max Verstappenin taktiikka maailmanmestaruuteen? Muistissa Lewis Hamiltonin härski pelaaminen
- Max Verstappenista kauden paalukuningas Abu Dhabissa – näin mestaruuskandidaatit sijoittuivat aika-ajoissa
- F1-kauden päätösharjoituksissa raju ulosajo ja karmea aivopieru – rangaistuksia luvassa
- Tunteet kuohahtivat F1-harjoituksissa – Max Verstappenille huomautus tuomaristolta
- F1-kauden finaaliviikonloppu korkattu – tuloslista täynnä kummajaisia
- Vahvistus: Esapekka Lappi tekee paluun rallin MM-sarjaan!
- Kalle Rovanperä paljasti IS:lle, kuka on vierellä usein kulkeva mystinen Jasse
- IS: Kalle Rovanperä tienasi hirmuisen summan MM-rallikaudesta
- Tunteet kuohahtivat F1-harjoituksissa – Max Verstappenille huomautus tuomaristolta
- Onko tässä Max Verstappenin taktiikka maailmanmestaruuteen? Muistissa Lewis Hamiltonin härski pelaaminen
- Formula 1 -kausi huipentuu kolmen kuskin mestaruustaistoon – tässä Abu Dhabin GP:n lähetysajat
- F1-kauden finaaliviikonloppu korkattu – tuloslista täynnä kummajaisia
- F1-kauden päätösharjoituksissa raju ulosajo ja karmea aivopieru – rangaistuksia luvassa
- Suomeen merkittävä rallin talviosakilpailu? Sarjan tv-lähetykset tavoittavat 55 miljoonaa katsojaa
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuskinsa – Yuki Tsunoda sysätään sivuun
- Toyota syventää yhteistyötä Haasin kanssa – Kalle Rovanperän nimi nousi jälleen esiin