Lewis Hamilton ja Toto Wolff kehuivat kilpaa Max Verstappenia
Kuva: Getty Images
Lewis Hamilton uskoo, että Max Verstappenista on tullut kuljettaja, joka täytyy ottaa huomioon. Verstappen esiintyi taas vahvasti Iso-Britannian osakilpailussa.
Verstappen otti ensimmäisen voittonsa Espanjassa ylennyttyään juuri Toro Rossolta Red Bullille ja on sen jälkeen ottanut kaksi selkä seinää vasten kakkossijaa sekä Red Bull Ringillä että Silverstonessa. Näistä jälkimmäinen tuli Nico Rosbergin aikarangaistuksen seurauksensa, mutta Verstappen ohitti Rosbergin aiemmin vaikeissa olosuhteissa ja onnistui myöhemmin pitämään Mercedes-kuljettajaa takanaan useiden kierrosten ajan.
– Tiesimme heidän olevan nopeita, Hamilton kommentoi Red Bullia.
– Kilpailuun mentäessä he sanoivat, että meillä on noin puolen sekunnin tai sekunnin ero heihin. Oli se sitten puoli sekuntia tai mitä vaan, mutta meillä oli edelleen ero heihin.
– Max ajoi fantastisen kilpailun ja jatkaa näyttämistään, että hän on kuljettaja joka tulee ottaa huomioon, Hamilton kehui nuorta kuljettajaa.
Vaikka Rosbergin mielestä Verstappenin puolustus ja ajolinjojen vaihtaminen olivat ”aivan sallitun rajoilla”, oli Mercedeksen tallipäällikkö Toto Wolff hyvin vaikuttunut 18-vuotiaan kyvyistä.
– Red Bullin auto on auto joka toimii yleisesti hyvin märällä kelillä, koska heillä on paljon pitoa, sanoi Wolff.
– Mutta hänen (Verstappenin) kilpailutaitonsa ovat ällistyttävät. Ja se miten hän sijoittaa autonsa. Näkee selvästi, että jos hänellä on hyvä auto allaan, pystyy hän tarjoamaan kunnon taistelun, Wolff kehui.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Ott Tänakilta iso paljastus – päätös ensi kauden suhteen selvillä
- Oliko se sitten siinä? Esapekka Lapilta suoraa puhetta tulevaisuudestaan
- Kalle Rovanperä saamassa F1-tason vastustajan Super Formuloihin
- F1-sarjan mestaruustaisto jatkuu legendaarisella Interlagosin radalla – tässä Brasilian GP:n lähetysajat
- Sähköformuloihin uudet ja huipputehokkaat 800 hevosvoiman autot
- Ott Tänakista liikkuu hurja huhu – IL: Näin kommentoi Jari-Matti Latvala
- Kalle Rovanperä pakko-onnistumisen edessä: ”Saatava hyvä tulos”
- Japanin MM-ralli 2025: Ohjelma, aikataulu, tv-lähetykset ja osallistujat
- Red Bull -flopilta melkoista puhetta: ”Kierrosaikani ovat lähellä Maxia”
- Valtteri Bottas avaa Lewis Hamiltonin vaikeuksia – uskoo vanhan mestarin nousuun
- Japanin MM-ralli 2025: Ohjelma, aikataulu, tv-lähetykset ja osallistujat
- F1-sarjassa pohditaan isoa muutosta – tavoitteena viihdearvon parantaminen
- Red Bull -flopilta melkoista puhetta: ”Kierrosaikani ovat lähellä Maxia”
- Ott Tänakista liikkuu hurja huhu – IL: Näin kommentoi Jari-Matti Latvala
- Ott Tänakilta iso paljastus – päätös ensi kauden suhteen selvillä
- Sergio Perez tekee paluun – lupaa yllätystä
- Valtteri Bottas avaa Lewis Hamiltonin vaikeuksia – uskoo vanhan mestarin nousuun
- Franco Colapinto jatkaa Alpinella
- Kalle Rovanperä saamassa F1-tason vastustajan Super Formuloihin
- Vain Red Bullilla F1-paikkoja vapaana