Kimi Räikkönen myönsi rehellisesti MTV Sportille: ”Se on kilpa-ajoa”
Kuva: Getty Images
Kimi Räikkönen ajoi upean kisan Unkarissa. 14. lähtöruudusta itsensä kuudenneksi taistellut Jäämies oli kuitenkin harmissaan kisan jälkeen.
Räikkönen ja Max Verstappen ottivat kovasti yhteen kisan viimeisillä kierroksilla. Räikkönen ei saanut ohitettua Verstappenia, sillä nuorukainen piti tiukasti Räikkösen takanaan.
– Minun mielestäni hän lähti vasemmalle ja minä yritin sitten oikealta. Sitten hän huomasi ja tuli eteen. En minä voi siinä kuin yrittää väistää. Yritin välttää osumisen, mutta sitten se osui. Sen jälkeen oli vähän hankalampaa, Räikkönen kommentoi MTV Sportille.
– Kerran yritin vielä ja silloin meinasi taas käydä samalla tavalla, Räikkönen jatkoi.
Räikköseltä kysyttiin, oliko Verstappenin toiminta hyväksyttävää.
– Se on kilpa-ajoa. Toki täytyy muistaa se, että kun toinen on tehnyt päätöksensä, niin se on tosi vaikeaa vaihtaa sitä enää, Räikkönen totesi.
Räikkösen kilpailu oli kuitenkin todella hieno. Räikkösen vauhti oli aivan kisan kärkeä. Harmitukseksi jäi kuitenkin lauantain epäonnistunut aika-ajo.
– Auto toimii koko kisan hyvin, se oli pirun hyvä! Sääli, ettei pystytty taistelemaan paremmista sijoituksista eilisen jälkeen, Räikkönen harmitteli.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Max Verstappenilta uskomaton suoritus Brasilian GP:ssä – mestaruustaistossa ratkaisun makua
- Ferrarille katastrofialku Brasiliassa – MM-haastaja Oscar Piastrille jättirangaistus
- Ott Tänak pudotti jättiuutisen – lähtee rallin MM-sarjasta!
- Japanin MM-ralli 2025: Sébastien Ogier ajoi voittoon – Sami Pajarille huippusijoitus
- Lando Norris Brasilian aika-ajojen ykkönen – Verstappen ja Hamilton kyykkäsivät pahasti
- Max Verstappenille surkea mahalasku aika-ajoissa – mestaruushaaveet murenivat?
- Brasilian sprintti päättyi kaameaan kolariin – McLaren oli tyriä Lando Norrisin voiton
- F1-sprintti keskeytyy hurjan kolarisuman seurauksena – MM-haastaja Oscar Piastri jälleen seinään
- IL: Jari Matti Latvala katkoo isoilta huhuilta siivet: ”En ole lähdössä”
- Max Verstappenille iso kolaus mestaruustaistossa – Mercedes-nuorukainen säväytti sprintin aika-ajossa
- Japanin MM-ralli 2025: Sébastien Ogier ajoi voittoon – Sami Pajarille huippusijoitus
- Ott Tänakilta iso paljastus – päätös ensi kauden suhteen selvillä
- Ott Tänakista liikkuu hurja huhu – IL: Näin kommentoi Jari-Matti Latvala
- Brasilian sprintti päättyi kaameaan kolariin – McLaren oli tyriä Lando Norrisin voiton
- Ott Tänak pudotti jättiuutisen – lähtee rallin MM-sarjasta!
- Oliko se sitten siinä? Esapekka Lapilta suoraa puhetta tulevaisuudestaan
- Kalle Rovanperä saamassa F1-tason vastustajan Super Formuloihin
- F1-sarjassa pohditaan isoa muutosta – tavoitteena viihdearvon parantaminen
- Max Verstappenille iso kolaus mestaruustaistossa – Mercedes-nuorukainen säväytti sprintin aika-ajossa
- Red Bull -flopilta melkoista puhetta: ”Kierrosaikani ovat lähellä Maxia”