F1-toimittaja paljasti McLarenin hurjan parannuksen – yhdessä asiassa silti kaukana perässä
Kuva: Getty Images
Yksi Barcelonan toisten talvitestien toistaiseksi puhutuimmista aiheista on ollut McLaren-Hondan kohentunut vauhti. Fernando Alonso pystyi ajamaan eilen peräti kolmanneksi nopeimman kierrosajan, eikä käytössä ollut suinkaan muita pehmeämpi rengasseos.
Testien perusteella on vaikea vetää johtopäätöksiä, mutta F1-toimittaja Andrew Benson kertoo mielenkiintoista faktaa McLarenin kehityksestä.
– Kun kierrosajasta jätetään huomiotta rengaskuluma ja bensalastin vaikutus, Alonson aika oli tiistaipäivän samalla ajalla neljänneksi nopein Williamsin Valtteri Bottaksen kanssa. Edelle ehtivät vain molemmat Mercedekset sekä Ferrarin Kimi Räikkönen, Benson kirjoittaa.
McLarenin parantunut iskukyky näkyi myös sekuntikelloa tarkemmin syynäämällä.
– Alonso oli koko päivän toiseksi nopein syheröisessä viimeisessä sektorissa ja kolmanneksi nopein toisessa sektorissa, johon sisältyy myös pitkä takasuora. Alonso myös sai kolmanneksi kovimman tutkalukeman ensimmäisen sektorin viivalle, joka sijaitsee pitkän kaasu pohjassa ajettavan kolmosmutkan päätteeksi.
Selvä ongelmakohta myös löytyy.
– McLaren oli koko joukon hitain maaliviivalla ja toiseksi hitain nopeusmittauspisteessä varikkosuoran lopussa. Mutta ainakin asiat ovat menossa oikeaan suuntaan.
Autosportin huippunopeusmittauspisteessä Alonso hävisi nopeimmalle Felipe Nasrille 20 kilometriä tunnissa. Nasr oli yli 5 km/h nopeampi kuin seuraavaksi vauhdikkain.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Kuva: Valtteri Bottas yksityiskoneessa F1-supertähtien kanssa – yksi kuitenkin puuttui
- MM-ralli palaa Skotlantiin – edellisestä kisasta yli 30 vuotta
- SuomiF1 Podcast: F1-kuskin raju kohtelu nousi jälleen esiin – ”Sinä olet ongelma”
- Kipuihin Kiinan GP:n keskeyttänyt Fernando Alonso pitää huumoria yllä: ”Häviämme akkumestaruuskilpailun”
- Max Verstappen raivosi faneille Kiinan GP:n jälkeen – ”Jos pidät tästä, et tiedä lajista mitään”
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Palkintopallilla hulvaton moka – Kimi Räikkönen Kiinan GP:n voittajaksi
- Kyynelten sunnuntai moottoriurheilussa – Takamoto Katsuta ja Kimi Antonelli liikuttuivat voittojensa jälkeen
- Japanin GP 2026 – F1 | Aikataulu, tv, tulokset
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Kiinan GP:n harjoituksissa selkeä marssijärjestys