Syntymäpäivänään potkut saanut F1-kuski muisti kauniisti suomalaista F1-lääkäriä

Kevin Magnussen on vahvistanut omalta osaltaan hänen ja McLaren-tallin teiden eroavan tämän kauden päätteeksi. Maineikkaan brittitallin tukemana viime vuonna F1-sarjassa kilpaa ajanut tanskalainen etsii ajohommia jatkossa muiden tallien riveistä.
– Voin vahvistaa yhteistyömme päättyvän kauden päätteeksi. Tallin optio minuun päättyi jo aiemmin, ja kun en kuullut heistä senkään jälkeen pariin päivään, osasin jo aavistaa mitä tuleman pitää. Kun sitten viime viikolla näin syntymäpäivänäni sähköpostissani viestin Ron Denniksen avustajalta, osasin arvata mitä asia koskee, Magnussen kertoo motorsport.comille.
Tanskalainen on useaan otteeseen ilmaissut halukkuutensa päästä ajamaan ensi kaudella. Niinpä hän ei suuremmin surkutellut kohtaloaan.
– McLaren vahvisti jo hyvän aikaa sitten Jenson Buttonin ja Fernando Alonson jatkon tallissa. Eihän minulla ollut siinä tapauksessa mitään mahdollisuutta mahtua mukaan. En välitä tästä asiasta sen suuremmin, turha tästä on pitää enää isoa meteliä, Magnussen toteaa.
Magnussen liittyi McLarenin nuorten kuljettajien kehitysohjelmaan vuonna 2010. Magnussen kiiteli haastattelussa tallin tukea ja avustusta hänen uransa rakentamisessa. Erityiskiitoksensa hän halusi lähettää McLarenin entiselle lääkärille Aki Hintsalle.
– Haluan mainita Akin erityisesti. hän auttoi minua varsinkin urani alkuaikoina suuresti. Kuten varmasti tiedätte, sairastaa hän nyt syöpää, joten haluan toivottaa hänelle vain kaikkea parasta. Hän on kunnon kaveri.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Lewis Hamilton enää vain varjo entisestään – ”Tätä se tulee olemaan koko loppuvuoden”
- Max Verstappenilla muuttui ääni kellossa: ”En voi jakaa mielipidettäni, joten parempi olla hiljaa”
- Oscar Piastri MM-sarjan johtoon voitolla Saudi-Arabiassa – Max Verstappen raivostui tuomaristolle
- F1-kohukuski tulistui tekemästään ennätyksestä – tylytti samalla kahta mestaruushaastajaa
- Draamaa mestaruustaistossa: Lando Norris seinään aika-ajoissa – ”V**** idiootti”
- Lewis Hamilton tukalassa tilanteessa Ferrarilla – ”En tiedä pystynkö siihenkään”
- Sebastian Vettelistä Red Bullin tallipomo? ”Hän on minun valintani”
- Onko Mercedes-tähden ura vaarassa? ”Wolff ei tee sitä virhettä uudestaan”
- Max Verstappen raivostui arvostetulle F1-selostajalle suorassa lähetyksessä – ”Älä sinä vaivaa päätäsi näillä asioilla”
- Näin Max Verstappen voi purkaa Red Bull -sopimuksensa tällä kaudella – ”Meidän on tehtävä jotain”