Koomaan vaipunut Marussia-sankari Alonson mielessä Monacossa
Kuva: Getty Images
Viime vuoden Japanin GP:ssä rajun ulosajonsa takia koomaan vajonnut Jules Bianchi on ollut monien mielissä tämän vuoden Monacon GP:n alla.
Viime vuonna Bianchi ajoi sensaatiomaisesti MM-pisteille Marussiallaan, tuoden tallilla sen historian ainoat pisteet. Loppukaudesta nämä kaksi MM-pistettä osoittautuivat miljoonien dollarian arvoiseksi FIA:n jakaessa talleille palkintorahoja, mutta valitettavasti Bianchi itse ei päässyt tätä hetkeä kokemaan.
Marussian raunioille perustettu Manor-talli on muistanut Bianchia viikonlopun aikana, mutta ranskalaiskuljettaja on myös muiden mielissä. McLarenin Fernando Alonso ylistää Bianchin viimevuotista suoritusta.
– Se oli jonkinsortin ihme. Hän oli viimevuotisen kilpailun tähti, espanjalainen totesi Autosportille.
-Emme muistele häntä vain täällä, vaan myös muinka kisaviikonloppuina. Mutta täällä Monacossa on vähän vaikeampaa muistella viime vuoden tapahtumia.
Bianchi on edelleen koomassa. Häntä hoidetaan Nizzalaisessa sairaalassa, josta on hyvin lyhyt matka Monacoon.
Koomassa olevaa Bianchia hoidetaan tällä hetkellä sairaalassa Nizzassa.
– Hän on vain puolen tunnin päässä, joten toivottavasti hän kykenee tuntemaan lähettämämme ekstraenergian, Alonso toivoo.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- Ferrari-tähti tyrmää sääntökritiikin – ”Hauskaa ja makeeta kisaamista”
- Draamaa F1-radalla – näin Sergio Pérez ja Valtteri Bottas kommentoivat asiaa
- MM-rallin jättiyllätys sai Kalle Rovanperän herkistymään
- F1-maailmassa liikkuu hurja huhu – nyt Toto Wolf laukoi suorat sanat
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Kuva: Valtteri Bottas yksityiskoneessa F1-supertähtien kanssa – yksi kuitenkin puuttui
- MM-ralli palaa Skotlantiin – edellisestä kisasta yli 30 vuotta
- SuomiF1 Podcast: F1-kuskin raju kohtelu nousi jälleen esiin – ”Sinä olet ongelma”
- Kipuihin Kiinan GP:n keskeyttänyt Fernando Alonso pitää huumoria yllä: ”Häviämme akkumestaruuskilpailun”
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalle uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Kiinan GP:n harjoituksissa selkeä marssijärjestys