Tässäkö on Red Bullin salainen F1-tavoite?
Kuva: Getty Images
Vaikean kauden avauksen kärsinyt Red Bull ei voi jättää millään yksinkertaisella tavalla formula ykkösiä moottoriurheilukonsultti Helmut Markon uhkauksesta huolimatta.
Marko vihjasi Australian viikonlopun aikana, että mikäli lajia ei muutettaisi energiajuomayhtiön mielen mukaan, yhtiön perustaja Dietrich Mateschitz voisi menettää ”intohimonsa” siihen.
Saksalainen Auto Motor und Sport kertoo, että yhtiö on sopimuksellisesti sitoutunut lajiin, kuten on otatuksuttu, vuoteen 2020 asti, eikä näin ollen voi noin vain päättää vetäytyä siitä.
Lehden mukaan Red Bull tavoitteleekin päinvastoin entistä keskeisempää asemaa lajissa: se haluaa lajin kaupalliset oikeudet itselleen. Nykyisin oikeudet ovat sijoitusyhtiö CVC:llä.
Tällöin edessä olisi kuitenkin Red Bullin kahden tallin myynti. Toro Rosso on lehden mukaan Renaultin tähtäimessä.
LUE MYÖS:
- Kimi Antonelli jatkoi hurjaa virettään aika-ajossa
- Kimi Antonelli nappasi historiallisen voiton Silverstonessa
- Nyt se on julki! Tässä on Suomen MM-rallin osallistujalista
- Lewis Hamilton tykitti sprintin paalulle – Valtteri Bottakselle jälleen pettymys
- Tällaisella erikoisvärityksellä Valtteri Bottas ajaa Britannian GP:ssä
- Lando Norris vihjasi tulevaisuudestaan – vain yksi talli voisi houkutella pois McLarenilta
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- Oliver Solberg avautui toistuvista virheistään: ”En tiedä, mitä pitäisi tehdä”
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- Lewis Hamilton latasi Max Verstappenille suorat sanat Itävallan GP:n kohutilanteesta
- Tällaisella erikoisvärityksellä Valtteri Bottas ajaa Britannian GP:ssä
- Lando Norris vihjasi tulevaisuudestaan – vain yksi talli voisi houkutella pois McLarenilta
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- George Russell voittoon Itävallassa – Valtteri Bottaksen kisa päättyi liekkeihin
- Nyt se on julki! Tässä on Suomen MM-rallin osallistujalista
- Oliver Solberg avautui toistuvista virheistään: ”En tiedä, mitä pitäisi tehdä”
- Kreikan MM-ralli 2026: Tulokset