Ferrari-pomo: ”Iso askel eteenpäin”
Ferrarilla uskotaan, ettei tulevan SF15-T-auton välillä ole yhtä suuria eroja aika-ajo- ja kilpailusuorituskyvyssä kuin viime vuoden mallissa.
Tallin tekninen johtaja James Allison uskoo erityisesti voimanlähdemuutosten olleen iso askel eteenpäin auton suorituskyvyssä. Tallin ei enää tarvitse antaa tasoitusta muille voimanlähteestä, joka keräsi hukkaenergiaa tehottomammin kuin kilpailijansa.
– Meillä oli lukemattomia ongelmia viimevuoden moottorin ja voimayksikön kanssa, Allison selittää.
Allison selittää viimevuoden moottorin olleen tehottomampi ja konstikkaampi hallittava kuin muiden pitkällä matkalla. Tämä oli hänen mukaansa syy siihen, miksi auto pärjäsi useimmiten paremmin aika-ajoissa kuin kilpailuissa.
– Olemme pyrkineet muuttamaan moottorin rakennetta ja toimintamallia jotta suorituskyky olisi tasaisempi.
Allison onkin mielissään FIA:n päätöksestä avata moottorinkehitys myös täksi kaudeksi. Tämä tasoittaa tallien voimasuhteita ja antaa Ferrarillekin tilaisuuden paikata edelliskauden virheensä.
Allison kertoo myös uuteen autoon tehdyn paljon muutoksia erityisesti aerodynaamiselle puolelle. Auton takaosa on paljon kompaktimpi, minkä lisäksi auton jäähdytystä on paranneltu. Muutosten pitäisi sopia erityisesti Kimi Räikköselle, joka kärsi viime kaudella näistä auton huonoista puolista erityisen pahasti.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- Ferrari-tähti tyrmää sääntökritiikin – ”Hauskaa ja makeeta kisaamista”
- Draamaa F1-radalla – näin Sergio Pérez ja Valtteri Bottas kommentoivat asiaa
- MM-rallin jättiyllätys sai Kalle Rovanperän herkistymään
- F1-maailmassa liikkuu hurja huhu – nyt Toto Wolf laukoi suorat sanat
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Kuva: Valtteri Bottas yksityiskoneessa F1-supertähtien kanssa – yksi kuitenkin puuttui
- MM-ralli palaa Skotlantiin – edellisestä kisasta yli 30 vuotta
- SuomiF1 Podcast: F1-kuskin raju kohtelu nousi jälleen esiin – ”Sinä olet ongelma”
- Kipuihin Kiinan GP:n keskeyttänyt Fernando Alonso pitää huumoria yllä: ”Häviämme akkumestaruuskilpailun”
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalle uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Kiinan GP:n harjoituksissa selkeä marssijärjestys