Renault ahdingossa: ”Me olemme viikkoja jäljessä siitä, missä haluaisimme olla”

Talvikauden toisissa F1-testeissä yhä ilmeisiä ongelmia kokenut moottorivalmistaja Renault myöntää olevansa selvästi jäljessä aikataulustaan.
Yhtiön hallintojohtaja Rob White sanoo Bahrainissa tehdyn kehitystä, mutta myös uusiakin ongelmia on ilmaantunut.
– Me olemme kokeneet joitain takaiskuja, mutta me olemme ehdottomasti kehittyneet ja ottaneet useita askelia eteenpäin. Muutokset ovat parantaneet voimanlähteen toimintaa autossa ja me olemme saaneet arvokkaita kilometrejä, White kommentoi testiviikon päätteeksi.
– Vaikkakaan me emme ole sillä luotettavuuden ja suorituskyvyn tasolla, jolla me haluamme olla, meillä on nyt vahvempi perusta työnteolle ja me kehitymme oikeaan suuntaan.
Moottorivalmistaja sanoo olevansa kehityksessä siinä pisteessä, jossa se olisi toivonut olevansa viimeistään tammikuun lopulla.
– Me olemme nyt sellaisessa asemassa, jonka me olisimme voineet hyväksyä puolivälissä Jerezin testejä. Me olemme ratkaisseet ongelmia ja löytäneet toisia, White selitti.
– Me olemme joitain viikkoja jäljessä siitä, missä me haluaisimme olla, ja käsitämme, että voimanlähteen täyden potentiaalin valjastaminen tulee viemään aikaa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan