Nico Hülkenberg: ”En ollut vakavasti huolissani tallipaikan puolesta”

© Kuva: Getty Images

Force Indialle ensi kaudeksi palannut Nico Hülkenberg vakuuttaa, että hän ei ollut ”vakavasti” huolissaan tallipaikasta 2014.

Kuluvalla kaudella huippuarvosanoja nauttinut Hülkenberg joutui odottamaan pitkään uutta sopimusta ja tiettävästi jäi vaille paikoista huipputalleissa muun muassa kokonsa vuoksi.

Mies aloitti F1-uransa Williamsilla, mutta ajettuaan kilpaa yhden kauden – johon sisältyi jopa sensaatiomainen paalu Brasiliassa – seuraavan kauden hän vietti kolmoskuljettajana.

– Tietenkin muistan mitä tapahtui kauden 2010 lopussa, mutta tilanne oli erilainen tänä vuonna. Tunsin vaihtoehtoni, enkä ollut missään vaiheessa vakavasti huolissani tallipaikan puolesta, saksalainen sanoi sarjan kotisivulla.

Kysyttäessä, että olisiko hän voinut kuvitellakaan harkitsevansa häntäpään tallia, Hülkenberg vastasi ympäripyöreästi:

– Se on hypoteettinen kysymys, eikä minun tarvinnut asiaa miettiä, 26-vuotias sanoi.

– Lisäksi ensi kauden alla kautta 2013 ei voi tulkita vertailukohtana, koska aikakausi on uusi ja on käännetty täysin uusi sivu. On siis kenties sanottava, että ensi kauden häntäpään tallien arvaaminen on vaikeaa.


Näin saat 20 vapaapeliä

Et tarvitse omaa talletusta

  • Avaa pelitili Kalevala Kasinolle.
  • Valitse suosikkipeli Reactoonz ja pelaa 20 vapaapeliä ilman omaa talletusta!
  • Lisäksi tarjolla huikea 325€ bonus.