Lotukselta Kimi Räikkösen ja Fernando Alonson edustaman Ferrarin tekniseksi johtajaksi siirtynyt James Allison uskoo uusien sääntöjen vahvistavan Scuderiaa. Talli esitteli torstaina uuden V6-moottorinsa, ja tilaisuudessa oli paikalla puhumassa luonnollisesti myös Allison.

– Se, että alusta ja moottori rakennetaan yhdessä on ehdottomasti mukava etu Ferrarille, hän sanoi viitaten ko. elementtien kehittämiseen saman katon alla.

– Muut tallit eivät voi tehdä samaa. Tänä vuonna, toisin kuin koskaan aiemmin, uuden voimanlähteen asettaminen alustaan on monimutkainen operaatio.

Pakokaasujen ohjaaminen diffuusoriin oli edellisellä teknisellä aikakaudella karkeasti yksinkertaistaen Red Bullin menestyksen takana. Ferrarin vahvuus on ollut sen sijaan mekaanisella puolella.

– [Pakokaasujen hyödyntäminen aerodynamiikassa] tarjosi mielenkiintoisia teknisiä haasteita, Allison sanoi.

– On kuitenkin todettava, että henkilökohtaisesti olen iloinen, että se on poistunut ja että voimme palata suunnittelemaan pakoputkia, jotka maksimoivat moottorin tehon.