Sebastian Vettel voitti viime sunnuntaina uransa ensimmäisen Saksan osakilpailun. MM-pistetaulukon ykkönen haluaa yltää heinäkuun lopussa samaan suoritukseen myös Unkarin GP:ssä. Unkarin GP on toistaiseksi ollut Vettelille vaikea, sillä voittoa ei kisasta ole hänelle vielä kertynyt. – Voitto kiinnostaa, paljonkin. Meillä oli hyvä kisa Unkarissa vuonna 2010, jolloin olin lähellä voittoa. Turva-auton aikana sattui kuitenkin pieni kommellus ja sijoituin kolmanneksi, Vettel sanoi Formula1.com-sivuston haastattelussa. – Olen päässyt siis jo haistelemaan palkintopallin tunnelmaa Unkarissa. Mutta nyt tavoitteena on haistella sitä tunnelmaa ykköspaikalta, saksalaiskuski totesi. Unkarin GP ajetaan heinäkuun viimeisenä viikonloppuna.

LUE MYÖS: