F1-insinööri: Lotuksen päättämättömyys vei Kimi Räikköseltä voiton

Entinen F1-autosuunnittelija Gary Anderson uskoo, että Lotus vei Kimi Räikköseltä voiton Saksan GP:ssä ottamalla hänet varikolle kolmannen kerran kisan lopussa.
Anderson sanoo tuoreessa BBC–kolumnissaan olevansa varma, että tarkoituksena oli alunperin kahden pysähdyksen taktiikka Räikköselle, mikä toimikin kauniisti yhdessä Romain Grosjeanin taktiikan kanssa.
Ranskalainen otettiin sisään viimeisen kerran kierroksella 40, mikä Andersonin arvion mukaan pakotti myös Red Bullin Sebastian Vettelin pysähtymään heti perään.
– Heillä oli molemmat pesät suojattuna. Grosjean oli haastamassa Vetteliä tuoreilla renkailla ja Räikkönen oli kärjessä käytetyillä renkailla, joilla oli potentiaalia ajaa loppuun asti, Anderson kirjoittaa.
Tallin sitoutumattomuus taktiikkaan, insinööri sanoo, maksoi lopulta jo käsissä olleen voiton. Vettel otti suomalaista kiinni joka kierroksella, mutta ei tarpeeksi.
– Kahdeksan kierrosta myöhemmin he ottivat Räikkösen sisään. Niiden kahdeksan kierroksen aikana he vakuuttivat itsensä siitä, että ajaminen loppuun ei onnistuisi.
– Hänen kierrosaikansa olivat hyviä, tasaisesti minuutin ja 35 sekunnin puolivälissä, eikä mikään viitannut siihen, että pysähdystä tarvittiin. Minusta hän olisi selvinnyt ja vienyt voiton kotiin.
Kiinassa 2012 Räikköstä pidettiin radalla vanhoilla renkailla tunnetusti liian kauan, mikä johti lopussa hänen sijoituksensa dramaattiseen pudotukseen. Anderson arvelee tapauksen olleen yhä Lotuksen mielessä.
– Mutta jos aikoo voittaa kisoja ja mestaruuksia, näitä päätöksiä on tehtävä. Jos niitä muutetaan, se on tehtävä perustelluista syistä.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Mykistävää ylivoimaa – Kalle Rovanperä takoi uutta MM-rallihistoriaa
- Kalle Rovanperä edelleen ylikylän miehiä – Kanarian MM-rallissa selvät sävelet
- Valtteri Bottas ihmettelee Lewis Hamiltonin vaikeuksia Ferrarilla – ”Ei se niin vaikeaa ole”
- Täydellistä dominanssia – Kalle Rovanperältä uskomaton päivä Kanarialla
- Kalle is back! Suomalaistähdeltä ylivoimainen startti Kanarian MM-rallissa
- Lähde: Näin Max Verstappen voi purkaa Red Bull -sopimuksensa
- Näin näet Kanarian MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Kutkuttava arvio: Näin Valtteri Bottas voisi palata Mercedeksen kisakuljettajaksi
- Lewis Hamilton enää vain varjo entisestään – ”Tätä se tulee olemaan koko loppuvuoden”
- Max Verstappenilla muuttui ääni kellossa: ”En voi jakaa mielipidettäni, joten parempi olla hiljaa”
- Näin näet Kanarian MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- F1-kohukuski tulistui tekemästään ennätyksestä – tylytti samalla kahta mestaruushaastajaa
- Lewis Hamilton enää vain varjo entisestään – ”Tätä se tulee olemaan koko loppuvuoden”
- Kutkuttava arvio: Näin Valtteri Bottas voisi palata Mercedeksen kisakuljettajaksi
- Valtteri Bottas ihmettelee Lewis Hamiltonin vaikeuksia Ferrarilla – ”Ei se niin vaikeaa ole”
- Oscar Piastri MM-sarjan johtoon voitolla Saudi-Arabiassa – Max Verstappen raivostui tuomaristolle