Lotuksen tallipäällikkö Eric Boullier pyysi anteeksi Kimi Räikköseltä Iso-Britannian GP:n lopussa tehtyä päätöstä jättää kuljettajan renkaat vaihtamatta kun Sebastian Vettelin keskeytys toi turva-auton radalle.

Toisena ollut Räikkönen joutui ajamaan vanhoilla renkailla kisan loppuun ja menetti kolme sijaa päätöksen ansiosta.

– Meidän strategiamme tänään oli hieno viimeiseen turva-autoon asti, jolloin meidän olisi pitänyt kutsua Kimi varikolle pelastaaksemme ainakin yhden sijoituksen ja päästäksemme palkintokorokkeelle, Boullier myönsi.

– Valitettavasti me teimme väärän päätöksen, josta pyydämme anteeksi Kimiltä ja tallilta. Joskus näin tapahtuu, eikä tilanteen hallinta ole helppoa, kun turva-autojaksoja on niin paljon.

– Me lähdemme Saksan muutaman päivän päästä ja olemme luottavaisia, että tulemme olemaan kilpailukykyisiä ja teemme parannuksia.