Lotus himoaa voittoja – ”Entistä janoisempia shampanjalle”
Kuva: Getty Images
Kimi Räikkösen ja Romain Grosjeanin edustaman Lotuksen tallipäällikkö Eric Boullier odottaa enstonelaisten kasvattavan palkintokorokevierailujensa lukumäärää ensi viikolla Espanjan GP:ssä. Tavoitteena on lähtökohtaisesti voitto.
– Me haluamme aina voittaa ja podiummenestys tänä vuonna vaikuttaa tehneen meistä entistä janoisempia shampanjalle.
– Me tiedämme, että vastassamme on yhtä kilpailullisia talleja ja ainoastaan yksi talli ja kuljettaja voi seistä korkeimmalla askelmalla jokaisessa kisassa. Luonnollisestikin olisi fantastista aloittaa Euroopan kautemme voitolla.
Lisää helppoja kisoja Räikköselle
Räikkönen on tällä hetkellä toisena kuljettajien MM-sarjassa kymmenen pistettä Red Bullin Sebastian Vettelin takana. Boullier toivoo pitävänä kuljettajansa mestaruustaistossa mukana marraskuuhun asti. – Kimi on fantastinen kuljettaja, eikä häntä voi jättää pois laskuista missään kisassa. Bahrainissa hän ajoi vahvan kisan säästäen renkaitaan ja oli helposti kakkonen ruutulipulla. Australiassa hän voitti kisan ja sanoi sen olleen yksi helpoimmistaan. – Me haluamme huolehtia, että hän saa lisää helppoja kisoja tulevaisuudessa, Boullier lupasi.LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Max Verstappen ylivoimaan – Jesse Krohn kuudentena
- Toyota-pomo avautui: tästä syystä Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin
- Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin – tiimi reagoi välittömästi
- Kalle Rovanperältä shokki-ilmoitus: ”Siirryn sivuun kisoista ja Super Formulasta”
- McLaren uskoo tehneensä läpimurron Kiinan GP:n katastrofin jälkeen
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- Aston Martinilta isoja uutisia: Adrian Newey sivuun – Audin pomo hyppää tilalle
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- Ferrari-tähti tyrmää sääntökritiikin – ”Hauskaa ja makeeta kisaamista”
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalle uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- McLarenille katastrofi – molemmat kuskit ulos jo ennen starttia
- Palkintopallilla hulvaton moka – Kimi Räikkönen Kiinan GP:n voittajaksi
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana