Charles Pic: ”Turhautuneisuutta ei ole”

Marussialta Caterhamille kaudeksi 2013 siirtynyt Charles Pic ei kadu siirtoaan. Caterham on kuluvan kauden alussa jäänyt kilpakumppaninsa taakse suorituskyvyssä, mutta Pic ei myönnä asian olevan huoli pidemmällä aikavälillä.
– Minulla oli upea vuosi Marussialla, mutta olen nyt erittäin tyytyväinen Caterhamilla tänä vuonna ja tulevaisuudessa. Turhautuneisuutta ei ole, ranskalainen sanoi Autosportille.
– On olemassa osa-alueita, joissa meidän on kehityttävä, siinä kaikki. Meidän tehtävämme on korjata ongelmat ja ottaa askelia eteenpäin.
Pic sanoi, että hän ei odota suurta parannusta kilpailukyvyssä vielä seuraavissa parissa kisassa, sillä auton kilpailukyvyn parantaminen vaatii enemmän kuin vain parempia säätöjä. Uusia osia ei ole tiedossa Kiinaan tai Bahrainiin.
– Meidän on odottava jokunen kisa [päivityksiä], mutta minulla on luottamusta talliin. Uskon meidän voivan ottaa hyvän askeleen eteenpäin.
– Säädöillä voi auttaa renkaiden lämpötilan ja kulumisen suhteen, mutta sillä ei saavuteta sekuntia kierroksella, Caterham-kuski totesi.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- F1-tulokkaalta nolo moka britannian harjoituksissa – ”Ei varikko ole mikään nakkikioski”
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Kestääkö Lando Norris kotiyleisön paineet? Tässä Britannian GP:n lähetysajat
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Valtteri Bottas vahvisti Alpine-neuvottelut – suomalaiselta päivitys tilanteesta