Boullier Mercedeksen vauhdista: Osa autoista nopeita kierroksella, osa kisassa
Kuva: Getty Images
Lotuksen tallipäällikkö Eric Boullier myöntää Mercedeksen Lewis Hamiltonin lauantaina tekemän Barcelonan testien tähän asti nopeimman kierrosajan vaikuttavaksi.
Hamilton kiersi radan aikaan 1:20,558, kun Lotuksella on vielä minuutti kaksikymmentäkaksi alittamatta.
– En sano, että olemme luottavaisia, mutta ei se huolenaihe ole, Boullier sanoi ESPN:n mukaan Mercedeksen kierrosnopeudesta.
– He ovat ehdottomasti kehittyneet. Mutta jos muistellaan viime vuotta, he olivat silloinkin kilpailukykyisiä alkukaudesta. Ei ole siis mitään syytä, miksi he eivät olisi kilpailukykyisiä jälleen Melbournessa tämän kauden alussa.
Ranskalainen lisäsi, että nähtävissä on kahdenlaisia autoja; sellaisia, jotka ovat nopeita kierroksella ja toisia, jotka taas ovat nopeita kisapituisissa stinteissä.
– On iso haaste seurata, että mitä tällä hetkellä tapahtuu, koska osa talleista osoitti hyvää vauhtia yhdellä kierroksella, ja erityisesti Mercedeksen auto oli nopea, Boullier sanoi.
– Mutta tarina erilainen, kun ajetaan raskaalla polttoainekuormalla kisasimulaatiota. Järjestys suorityskyvyn suhteen tulee kisassa olemaan erilainen kuin yhdellä kierroksella.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jari-Matti Latvala: mykistävän ylivoimainen suoritus!
- Järkyttävä uutinen: Juha Miettinen on kuollut onnettomuudessa
- Rallimaailmasta jysähti iso uutinen: Ott Tänak Toyotalle
- Mercedes ja Red Bull jäivät kiinni ovelasta tempusta – F1-sarja puuttui peliin välittömästi
- Rallin MM-sarjassa muhii jättipaukku – HS: Jari-Matti Latvalan leuka loksahti
- Drift Masters 2026: Aikataulu, kuskit, Ahvenisto, mistä katsoa?
- Kanarian MM-ralli 2026: Erikoiskokeet, tv-lähetykset ja osallistujat
- Kalle Rovanperä: paluu!
- Kalle Rovanperä rikkoi hiljaisuuden somessa – paljastuksia yksityiselämästään
- Toto Wolff paljastaa: Mercedeksen tähtikuljettajat olivat lähellä saada kenkää