Jenkkikuski muistelee F1-mahdollisuuttaan – kertoo olleensa Kimi Räikköstä nopeampi
Amerikkalainen kilpa-autoilija Colton Herta kertoo olleensa muutama vuosi sitten Sauberin simulaattorissa nopeampi kuin tallin sen hetkiset kisakuskit Kimi Räikkönen ja Antonio Giovinazzi.
Juttu juontaa juurensa vuoteen 2021, jolloin Michael Andretti yritti ostaa Sauber-tallia haltuunsa. Huhujen myötä IndyCarissa menestystä niittänyt Herta linkitettiin jo tuolloin mahdolliseen paikkaan kuninkuusluokassa.
Jenkkikuski sai jopa mahdollisuuden vierailla Sauberin tehtaalla ja hangata tallin simulaattoria näyttääkseen osviittaa kyvyistään. Sveitsiläistallia hamuillut Andretti paukutteli henkseleitään kertoessaan Hertan alittaneen kolmantena simulaattoripäivänään Räikkösen ja Giovinazzin noteeraukset.
Andrettin tarjous kuitenkin lopulta torpattiin, kuten myös Hertan mahdollisuudet olla kuninkuusluokassa kaudella 2022. Tarinaan liittyy lisää suomalaisväriä, kun Alfa Romeoksi brändätyn sveitsiläistiimin kuskeina kaasuttelivat lopulta Valtteri Bottas sekä Zhou Guanyu. Herta muisteli takavuosien tapahtumia Beyond The Grid -podcastissa.
– Kyllä, se on totta. Onhan se makeeta sanoa, että olit heitä nopeampi simulaattorissa, mutta se ei merkkaa paljoa, jos et pysty siihen oikeassa elämässä, kertoo Herta.
– Tuntuu se ehdottomasti hyvältä, kun nouset pois simulaattorista. Mutta vertautuuko se mitenkään oikeaan elämään? Ehkä ja ehkä ei, mutta onhan se siisti juttu kertoa.
Herta vahvisti samalla radan olleen Unkarin GP:n näyttämönä toimiva Hungaroring. Jenkkikuski paljastaa myös Bottaksen olleen hänen kanssaan paikalla samaan aikaan tutustumassa Sauberin tehtaaseen.
– Tapasin samalla Valtterin ensimmäistä kertaa, sillä hän oli tullut tekemään penkin sovitusta. Valitettavasti minun osalta siitä ei käynnistynyt mitään, mutta oli siistiä päästä kasvattamaan omaa näkemystä, sanoi Herta.
Nykyisin 26-vuotias tekohengittää edelleen omaa formulaunelmaansa, kun hän kilpailee Cadillacin tuella Formula 2 -sarjassa. Hertan täytyisi sijoittua kahdeksan parhaan joukkoon pistetaulukossa, jotta hän saavuttaisi vaadittavan määrän superlisenssipisteitä kilpaillakseen kuninkuusluokassa. F2-pestin lisäksi hän toimii Cadillacin testikuskina ja hänet nähdään tallin auton puikoissa Espanjan GP:n avausharjoituksissa.
LUE LISÄÄ
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Tätä ei ihan joka päivä näe! Max Verstappen teki 100 ohitusta 35 minuutissa – katso video
- Sami Pajarin mestaruushaaveille jättimäinen takaisku – päätöskisa peruttiin
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Pawel Korpulinski Drift Mastersin mestariksi kotiyleisön edessä – katso lopullinen pistetilanne
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki