Tuomari varoittaa: Kilpailukieltoja voi tulla lisää

FIA:n tuomari ja entinen F1-kuljettaja Derek Warwick varoittaa, että Romain Grosjeanin saaman kilpailukiellon ei välttämättä tarvitse jäädä yksittäistapaukseksi. Virhealttius on nyt suurennuslasin alla.
– Kaikkien kuljettajien on syytä ymmärtää, että he eivät ole yhden, kahden, kolmen tai neljän kisan mittaisen kilpailukiellon yläpuolella, Warwick sanoo Autosportin haastattelussa.
– Jos tapahtuu jotain sellaista, joka tulkitaan vaaralliseksi, minusta tuomareiden tulisi toimia kuten Spassa, jossa he tekivät aivan oikein.
Ex-kuski sanoo, että Grosjeanin taidoissa ei sinänsä ole vikaa, mutta tilaa virheille ei enää ole.
– Romain on hieno kuljettaja, nopea kuljettaja ja hyvä kilpa-ajaja kunhan hän ensin läpäisee ensimmäisen kierroksen. Mutta meillä on ollut nyt 12 kisaa ja hän on vissiinkin ollut osallisena seitsemässä vahingossa ensimmäisellä kierroksella. Kilpailukielto oli oikea ratkaisu.
– Toivotaan, että ihmiset oppivat tästä mitä heille voi tapahtua. Kukaan kuljettaja – enkä välitä kenestä puhutaan: Lewis Hamilton, Fernando Alonso, Sebastian Vettel – ei ole yhden tai kahden kisan kiellon yläpuolella.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Kommentti: Flavio osaa myydä, mutta tätä tarinaa ei osteta
- Vahvistus: Jack Doohanille potkut – mutta vain hetkeksi?
- F1-tallissa shokkilähtö: Formuloihin porttikiellon saanut kohupersoona nousee tallipäälliköksi
- Ferrarilla kuohuu: Lewis Hamilton sanaharkassa tallipäällikön kanssa Miamin GP:n jälkeen – ”Älä ole noin herkkä”
- Lähde: F1-tulokas on saanut potkut – tuttu korvaaja nähdään radalla jo ensi viikolla
- Lewis Hamilton turhautui Ferrarin toimintaan Miamin GP:ssä – ”Pitäkää teetauko, kun mietitte sitä”
- McLarenin ylivoimaa Miamissa – Max Verstappenin törkytemppu pilasi voittotaistelun
- Miamin GP:n alla hätkähdyttävä näky – Paras kuskiparaati ikinä?
- Lewis Hamiltonilta huolestuttava paljastus Ferrarista – ”Williams on meitä nopeampi”
- McLaren-pomo syyttää Red Bullia valehtelusta – ”Eivät he mitään ihmeitä tee”
- Lähde: F1-tulokas on saanut potkut – tuttu korvaaja nähdään radalla jo ensi viikolla
- F1-kuskin potkut lipsahti ulos suorassa tv-lähetyksessä? – Näin vastaa tallipäällikkö
- Miamin sprinttikilpailun tulokset uusiksi – kolme kuskia pisteiltä ulos
- Ferrarilla kuohuu: Lewis Hamilton sanaharkassa tallipäällikön kanssa Miamin GP:n jälkeen – ”Älä ole noin herkkä”
- McLarenin ylivoimaa Miamissa – Max Verstappenin törkytemppu pilasi voittotaistelun
- Red Bullin toisen auton kirous jatkuu – tiimiltä nolo kämmi
- Max Verstappenilta jälleen mestarillista venymistä – Ferrarin vauhti kateissa
- Lewis Hamiltonilta huolestuttava paljastus Ferrarista – ”Williams on meitä nopeampi”
- McLaren-pomo syyttää Red Bullia valehtelusta – ”Eivät he mitään ihmeitä tee”
- Miamin GP:n sprintissä mieletöntä draamaa – Max Verstappen putosi viimeiseksi