Kimi Räikkösen pomo lupaa tulevaan kisan "Laitteen"
Lotuksen tekniikkapomo James Allison kertoo, että tallin auto tulee saamaan useita päivityksiä ensi viikon Belgian kisaan – suurin näistä on jotain, mitä hän kutsuu ”Laitteeksi”.
– Minä pidän nimestä ”Laite”, sillä siinä on tietynlaista Tri. Outolempi -tyyppistä vivahdetta, mutta useimmat tuntevat sen tupla-DRS:nä, Allison sanoi ESNPF1:n mukaan.
Belgian sää on tunnetusti kostea ja tähän mennessä viileä sää on muodostunut ongelmaksi E20-autolle. Allison ei usko tämän välttämättä olevan nyt ongelma.
– Meillä on ollut erilaisia märkiä kokemuksia tähän mennessä kauden aikana, koleaa säätä pääosin aika-ajoissa. Silverstonessa olimme kohtuullisen hyviä märissä olosuhteissa, mutta Saksassa meillä oli vaikeuksia saada saderenkaat oikeaan lämpötilaikkunaan.
– Jos meillä on samat olosuhteet Spassa, mutkien luonne ja renkaisiin kohdistuva rasitus pitäisivät riittää tarvittavan kuumuuden saamiseen kumiiin, joten emme ole huolissamme turhaan.
Allison sanoo, että mieluisin vaihtoehto olisi kuitenkin lämmin sää.
– Me toivoisimme kuivaa viikonloppua, mutta meidän pitäisi olla kilpailukykyisiä missä säässä tahansa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Aston Martinilta isoja uutisia: Adrian Newey sivuun – Audin pomo hyppää tilalle
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- Ferrari-tähti tyrmää sääntökritiikin – ”Hauskaa ja makeeta kisaamista”
- Draamaa F1-radalla – näin Sergio Pérez ja Valtteri Bottas kommentoivat asiaa
- MM-rallin jättiyllätys sai Kalle Rovanperän herkistymään
- F1-maailmassa liikkuu hurja huhu – nyt Toto Wolf laukoi suorat sanat
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Kuva: Valtteri Bottas yksityiskoneessa F1-supertähtien kanssa – yksi kuitenkin puuttui
- MM-ralli palaa Skotlantiin – edellisestä kisasta yli 30 vuotta
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalle uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen