Kovalaisen näkemys tallistaan ja omasta asemastaan? – Heikki kertoo

Heikki Kovalainen myöntää, että alkukausi oli hänen tallilleen pettymys. Caterham lähti suurilla odotuksilla Jerezin testeihin ja lopulta Melbournen viikonloppuun, mutta lähin kilpailija Toro Rosso osoittautui yhdellä kierroksella pari sekuntia nopeammaksi.
Nyt ero on pienentynyt siihen pisteeseen, että Red Bullin junioritallin lyöminen on aika-ajoissa mahdollista jopa ilman epätavallisia olosuhteita. Kovalainen kertookin Caterhamin vahvistuvan jatkuvasti.
– Kaikki olivat varmaankin vähän pettyneitä (kevättalvella). Mutta sittemmin, sen perusteella mitä näen, talli ottaa askelia korjatakseen ongelman. Me olemme tuoneet uusia ihmisiä talliin – yksi pääalue on aerodynamiikka – ja vahvistamme tiimiä päivä päivältä, Kovalainen sanoi ESPNF1:lle.
Viime kaudella suomussalmelainen vei silloista tallikaveriaan Jarnoa Trullia varsinkin aika-ajoissa kuin litran mittaa ja hänen kädenjälkensä näkyykin CT01:ssä.
”Palaute otetaan huomioon sataprosenttisesti”
– Tietenkään en suunnittele autoa itse, mutta annan palautetta insinööreille ja suunnittelijoille siitä, mitä tulee tehdä balanssin suhteen, missä heikkoudet ovat, mihin meidän on keskityttävä, 30-vuotias sanoo.
– Näen, että se otetaan huomioon sataprosenttisesti. Ja se on upeaa – se osoittaa, että heillä on luottamusta minun kykyihini sen suhteen, että miten uskon autoa pitävän kehittää. Minusta me edistymme hyvin, mikä on erittäin palkitsevaa.
Kovalainen ei mainitse itseään tallin ykköskuskina, mutta myöntää, että hänen asemansa on ”erittäin hyvä”.
– Olen kyennyt kehittämään hienon suhteen tallin kanssa ja tunnen olevani erittäin hyvässä asemasssa tallissa; olen pystynyt vaikuttamaan enemmän kuin aiemmissa talleissani. Se on yksi syy, miksi olen pystynyt saamaan tiimistä ja autosta irti suurimman osan joka kisassa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan