"Heikki Kovalaisella houkuttelevia vaihtoehtoja ensi vuodeksi"
Heikki Kovalainen, joka Martin Brundlen arviossa ansaitsee toisen mahdollisuuden huipputallissa, kertoo tuoreessa haastattelussa, että optimismia uran jatkolle on yllin kyllin.
– Tulevaisuus tulee olemaan valoisa minulle. Oloni paddockilla on erittäin hyvä. Tiedän, että moni tietää, että suoriudun hyvin, Kovalainen sanoi Autosportin mukaan.
– Olen saanut takaisin itseluottamuksen, jonka vähän menetin McLaren-vuosinani. Olen saanut kaiken sen takaisin. Fyysisesti ja henkisesti olen hienossa tilanteessa nyt. Missä ikinä olenkin ensi vuonna, tulevaisuus tulee olemaan hyvä.
Neuvotteluista eri tallien kanssa suomussalmelainen sanoo, että mitään ”vakavaa” kerrottavaa ei vielä ole, joskin ”Kovalaisella on (Caterhamin lisäksi) muita houkuttelevia vaihtoehtoja ensi vuodeksi”, lehti kertoo tarkentamatta mitä ne voisivat olla.
LUE MYÖS:
- IL: Mika Salo laukoi suorat sanat Robin Räikkösen Red Bull -sopimuksesta
- Paraguayn tapahtumat toivat muutoksen – Chilen MM-rallissa poikkeusjärjestely
- Max Verstappenilta täyslaidallinen – otti Red Bull -tuuraajat esimerkeiksi: ”En halua olla epäkunnioittava, mutta…”
- Drift Masters -finaali 2026: Aikataulu, suomalaiskuskit ja livelähetykset
- Näin Kimi Räikkönen kommentoi poikansa Red Bull -sopimusta
- Robin Räikkönen: sopimus F1-huipputallin kanssa!
- Valtteri Bottas: MM-kisat jäämässä väliin?
- Rallifaneille ilouutisia – legendaarinen kilpailu tekemässä paluuta MM-kalenteriin
- Suomalaislupaus dominoi Italiassa – sarjajohto jo 97 pistettä
- Kalle Rovanperältä iso uutinen – uusi perheenjäsen!
- Kalle Rovanperä julkaisi mystisen videon – unelmaprojekti alkamassa!
- Kimi Antonelli Ferrarin väreihin? Vastaus ei jättänyt paljoa arvailtavaa
- Suomalaislupaus dominoi Italiassa – sarjajohto jo 97 pistettä
- MM-rallissa iso käänne – Toyota ja Hyundai nostivat kädet pystyyn
- Huhumylly kiihtyy – Robin Räikkönen, 11, hyppäsi F1-auton kyytiin
- Kalle Rovanperä julkaisi jälleen mystisen päivityksen
- Kolmen kuukauden odotus päättyi – Monacon GP:n palkintokorokesijat jälleen uusiksi
- Kalle Rovanperältä iso uutinen – uusi perheenjäsen!
- Drift Masters -finaali 2026: Aikataulu, suomalaiskuskit ja livelähetykset
- Takamoto Katsutan kartanlukija sivuun – loukkaantui rajussa ulosajossa
Heikki Kovalainen, joka Martin Brundlen arviossa