Mika Kallio: "Kovaa vääntöä oli koko ajan kakkosryhmän kanssa"
Jo sunnuntaiaamun warm-up lupaili parempaa, kun Mika Kallio ajoi lämmittelyssä viidenneksi. Se aika oli pari kymmenystä nopeampi kuin valkeakoskelaisen noteeraus aika-ajossa, joka kertoi kohentuneista pyörän säädöistä.
Portugalin Estorilissa ajettiin tiukka Moto2-luokan kilpailu, jonka aikana Mika Kallio suoritti onnistuneen nousun tuloslistalla. Aika-ajossa ruutuun 17. jäänyt Kallio kipusi kisassa yhdeksänneksi.
Kallion ero voittoon ajaneeseen Marc Marqueziin oli 21,581 sekuntia, mutta kuudes sija jäi tiukassa ryhmässä vain 0,4 sekunnin päähän.
Startti ja ensimmäiset mutkat sujuivat Kalliolta mainiosti ja hän nousi nopeaan tahtiin kuusi sijaa. Neljännellä kierroksella Marc VDS-tallin suomalaiskuski ajoi porukan nopeimman ajan ja nousi yhdeksänneksi.
– Pyörää saatiin sentään vähän paremmaksi kisapäivälle ja pystyin nousemaan ja pitämään hyvää vauhtia kisan alussa. Kovaa vääntöä oli koko ajan kakkosryhmän kanssa. Yhtään kovempaa en olisi tänään päässyt, Kallio myönsi.
– Kuudes sija olisi ollut kovasti tyydyttävä sijoitus tästä viikonlopusta, mutta siihen en aivan lopussa yltänyt. Pientä ongelmaa oli pyörän kanssa läpi viikonlopun.
– Jossain kohdin rataa olin vahvempi ja jossain heikompi samassa ryhmässä ajaneiden kanssa. Täydellä bensakuormalla ajettavuus oli ookoo, mutta painon keventyessä kaulan tärinä oli jälleen ongelmana kisan lopulla.
– Sama vaiva on ollut murheena alkukauden ajan. Ensi viikolla on ohjelmassa meidän tallin oma testijakso, jossa toivottavasti löydämme ongelmaan ratkaisuja, seitsemäntenä MM-pisteissä oleva Kallio päätti.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- McLaren uskoo tehneensä läpimurron Kiinan GP:n katastrofin jälkeen
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- Aston Martinilta isoja uutisia: Adrian Newey sivuun – Audin pomo hyppää tilalle
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- Ferrari-tähti tyrmää sääntökritiikin – ”Hauskaa ja makeeta kisaamista”
- Draamaa F1-radalla – näin Sergio Pérez ja Valtteri Bottas kommentoivat asiaa
- MM-rallin jättiyllätys sai Kalle Rovanperän herkistymään
- F1-maailmassa liikkuu hurja huhu – nyt Toto Wolf laukoi suorat sanat
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalle uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- McLarenille katastrofi – molemmat kuskit ulos jo ennen starttia