Isä-Hamilton paljastaa Lewisin aiheuttaman pohjattoman tuskan: "Olin täysin hajalla"
Viime vuonna uutisoitiin laajasti Lewis Hamiltonin ja hänen isänsä Anthonyn kuljettaja/manageri -suhteen katkeamisesta. Nyt isä-Hamilton on avautunut tuskasta, jonka hänen poikansa päätös aiheutti.
– Se oli kuin painajaista. Tuntui siltä kuin jokin olisi kuollut. Olin järkyttynyt, täysin hajalla, Hamilton Sr kertoo Sunday Mirrorille.
– Kun hän sanoi, että hän ei halua minua enää managerikseen, se tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta, sillä me emme olleet riitaantuneet. En suuttunut, mutta en myöskään pystynyt käsittelemään sitä kovin hyvin.
– Olin ollut hänen rinnallaan siitä asti kun hän sai ensimmäisen radio-ohjattavan autonsa 5-vuotiaana – viikosta toiseen olin antanut elämäni sille. Se päivä kokemuksena muutti elämäni, Anthony tilittää.
Isä-Hamilton kuitenkin kertoo, että nyt tunnekuohun tasoituttua hän pystyy näkemään poikansa päätöksessä oikeutuksen.
– Lewis oli oikeassa mennessään omalle tielleen. Oliko se, miten se tapahtui, oikein? Ei varmaankaan. Jos olisin voinut päättää asiasta, olisin varmaankin tehnyt sen eri tavalla. Mutta asiat ovat niin kuin ne ovat, Anthony sanoo elämää jo nähneen miehen viisaudella.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- Ferrari-tähti tyrmää sääntökritiikin – ”Hauskaa ja makeeta kisaamista”
- Draamaa F1-radalla – näin Sergio Pérez ja Valtteri Bottas kommentoivat asiaa
- MM-rallin jättiyllätys sai Kalle Rovanperän herkistymään
- F1-maailmassa liikkuu hurja huhu – nyt Toto Wolf laukoi suorat sanat
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Kuva: Valtteri Bottas yksityiskoneessa F1-supertähtien kanssa – yksi kuitenkin puuttui
- MM-ralli palaa Skotlantiin – edellisestä kisasta yli 30 vuotta
- SuomiF1 Podcast: F1-kuskin raju kohtelu nousi jälleen esiin – ”Sinä olet ongelma”
- Kipuihin Kiinan GP:n keskeyttänyt Fernando Alonso pitää huumoria yllä: ”Häviämme akkumestaruuskilpailun”
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalle uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Kiinan GP:n harjoituksissa selkeä marssijärjestys