Toteutuuko uhkakuva? – ”Voi olla, että yksikään F1-auto ei pääse maaliin Melbournessa”
Kuva: Getty Images
Formula 1 -sarjan talleille elektronisia komponentteja toimittavan Magneti Marellin johtaja Roberto Dalla piirtelee melkoisia uhkakuvia tulevana viikonloppuna ajettavaan sarjan avauskisaan.
Dallan mukaan elektroniikasta on tullut todella paljon monimutkaisempaa tällä kaudella, eikä testejä ole ollut riittävästi kauden alla.
Muun muassa muutamia kausia käytetty liike-energiaa talteen ottanut KERS-järjestelmä on korvattu kahdella erillisellä ERS-järjestelmällä, jotka taltioivat niin jarru- ja liike-energiaa kuin myös turbomoottorin lämpöenergiaa.
– Moottorin, turbon ja ERS-järjestelmien pitää toimia kuin orkesteri. Oikeiden ratkaisujen löytäminen vie vielä 2-3-kuukatta (talleilta). Kaiken kuntoon saaminen 12 testipäivässä on ollut puhtaasti mahdoton ajatus, Dalla kommentoi Gazzetta dello Sportille.
– Melbournessa voi käydä niin, että yksikään auto ei ylitä maaliviivaa, koska jokaisella tallilla oli vakavia ongelmia testeissä, Dalla varoittelee.
Kisaviikonloppu alkaa vapailla harjoituksilla perjantain vastaisena yönä Suomen aikaa. Aika-ajot alkaa lauantaina klo 8.00 ja kisa sunnuntaina klo 8.00 Suomen aikaa.
Huipputarjous: Pelaa TÄNÄÄN 50€ riskitön formulaveto Nordicbetille!
Lisäksi 100€ bonus! Jos vetosi menee ohi, saat panoksen takaisin!
LUE MYÖS:
- Lewis Hamilton epäiltynä sääntörikkeestä – Britannian GP:n tulokset voivat muuttua
- Britannian GP tarjosi täyden annoksen draamaa, mutta Charles Leclerc ei horjunut
- Tuukka Taposen nousu ei riittänyt pisteille Silverstonessa
- Kimi Antonelli jatkoi hurjaa virettään aika-ajossa
- Kimi Antonelli nappasi historiallisen voiton Silverstonessa
- Nyt se on julki! Tässä on Suomen MM-rallin osallistujalista
- Lewis Hamilton tykitti sprintin paalulle – Valtteri Bottakselle jälleen pettymys
- Tällaisella erikoisvärityksellä Valtteri Bottas ajaa Britannian GP:ssä
- Lando Norris vihjasi tulevaisuudestaan – vain yksi talli voisi houkutella pois McLarenilta
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä
- Lewis Hamilton latasi Max Verstappenille suorat sanat Itävallan GP:n kohutilanteesta
- Tällaisella erikoisvärityksellä Valtteri Bottas ajaa Britannian GP:ssä
- Lando Norris vihjasi tulevaisuudestaan – vain yksi talli voisi houkutella pois McLarenilta
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- Nyt se on julki! Tässä on Suomen MM-rallin osallistujalista
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- Kimi Antonelli nappasi historiallisen voiton Silverstonessa
- Oliver Solberg avautui toistuvista virheistään: ”En tiedä, mitä pitäisi tehdä”
- Valtteri Bottas antoi karun arvion Cadillacin tilanteesta