Paalupaikka! Tuukka Taponen räväytti Unkarissa
Suomen formulalupaus Tuukka Taponen täräytti paalupaikalle Formula 3 -luokan aika-ajoissa Hungaroringillä.
Paalupaikka on Taposelle uran ensimmäinen F3:ssa ja tulee oivaan saumaan haastavaan kauteen peilaten.
Lohjalainen oli pitkin aika-ajoa jatkuvasti kärkivauhdissa ja räväytti viimeisellä sekä ratkaisevalla vedollaan piikkipaikalle neljän sadaosan erolla toiseksi ehtineeseen Freddie Slateriin.
MP Motorsport osoitti piristymisen merkkejä jo viime viikonloppuna Belgian Spassa, kun tallin kaikki kuskit olivat aiempaa paremmassa kyydissä. Unkariin tullessa tiimi saikin oivaa jatkumoa, kun Taposen paalun lisäksi tallikaveri Mattia Colnaghi oli aika-ajojen kolmas.
Kisavauhti on ollut Taposen sekä MP Motorsportin suurin heikkous tällä kaudella ja toivon mukaan tähän on löydetty lääkkeitä syheröiselle Hungaroringille.
Lauantain sprinttiin suomalainen lähtee kuitenkin kaukaa, kun aika-ajojen 12 parasta lähtee käännetyssä järjestyksessä. Sunnuntain pääkilpailuun Ferrari-akatemian suomalaislupaus kiihdyttää paalupaikalta.
F3-sarjan sprinttilähetys käynnistyy Viaplaylla lauantaina kello 10:55 Suomen aikaa. Pääkilpailu puolestaan sunnuntaina kello 09:30.
LLUE LISÄÄ
- Paalupaikka! Tuukka Taponen räväytti Unkarissa
- Juha Kankkunen vihjaa: Toyotan odotetut kuljettajauutiset ovat lähellä
- Aston Martinin jättipäivitys puhuttaa F1-varikolla – Valtteri Bottas: ”Vähän pelottaa”
- Fanien suosikkirata nousi ykköskorvaajaksi – myös kauden päätöskisan näyttämö vaihtumassa
- Suru-uutinen: Formulalupaus kuoli 21-vuotiaana
- Sami Pajari avasi tunteitaan historiallisesta voitosta – ”Missään vaiheessa ei ollut varaa rentoutua”
- Red Bull -pomo vastasi Max Verstappenin ympärillä pyöriviin huhuihin
- HS: Kalle Rovanperän tilanteesta iso paljastus – neuvottelut käynnissä
- Valtteri Bottas paljastaa: Näin Cadillac reagoi häntä koskeneisiin kohuhuhuihin
- Bernie Ecclestone teki hurjan tarjouksen F1-tallista – Red Bullin vastaus oli tyly
- Antonellin voitto toi Heikki Kovalaiselle mieleen Kimi Räikkösen hauskan neuvon
- Lewis Hamilton osui Ferrarin mekaanikkoon varikkopysähdyksellä – FIA antoi tuomionsa
- HS: Kalle Rovanperän tilanteesta iso paljastus – neuvottelut käynnissä
- F1-tähti sai nykyautoista tarpeekseen – latasi suorat sanat: ”Melko paska tapa ajaa kilpaa”
- Suru-uutinen: Formulalupaus kuoli 21-vuotiaana
- Kimi Antonelli paalulle Belgiassa – Valtteri Bottakselle tärkeä päänahka
- Aston Martinin jättipäivitys puhuttaa F1-varikolla – Valtteri Bottas: ”Vähän pelottaa”
- George Russellin katastrofi Belgiassa oli Kimi Antonellin avain onneen – MM-taistelu tiivistyy
- Lähtöruuturangaistukset sekoittavat pakkaa – tässä Belgian GP:n lähtöjärjestys
- EK11: Sami Pajari lentää edelleen Viron MM-rallin kärjessä
