McLaren-tähti Lando Norris teki sunnuntaina Abu Dhabin GP:ssä tarvittavan ja nappasi kolmannen sijan myötä uransa ensimmäisen maailmanmestaruutensa.

Red Bullin nelinkertainen mestari Max Verstappen laittoi McLarenin ahtaalle loppukaudesta ja kruunustaan luopuva hollantilainen jäi lopulta vain kahden pisteen päähän Norrisista.

Britin F1-ura alkoi kaudella 2019 ja hän on edustanut kaiken tämän ajan McLarenia, joten rajut alamäet sekä maukkaat ylämäet on koettuna. 26-vuotias maailmanmestari ei peitellyt tunteitaan ruutulipun jälkeen.

– Eipä ole tullut hetkeen itkettyä. Tämä on ollut pitkä matka ja ensinnäkin haluan kiittää kavereitani McLarenilla sekä vanhempiani. He ovat tukeneet minua alusta asti, sai Norris aikaiseksi sanoa heti autosta noustuaan.

Verstappen ja tallikaveri Oscar Piastri antoivat kovan vastuksen MM-taistossa, eikä Norris unohtanut kehua kilpaveljiään voitonhuuman keskellä.

– Max ja Oscar eivät tehneet tätä ainakaan helpoksi. Olen niin onnellinen, jatkoi britti.

Kilpailun yksi ratkaisevista hetkistä nähtiin hieman Norrisin varikkopysähdyksen jälkeen, kun hän joutui ohittamaan Verstappenin tallikaverin Yuki Tsunodan. Japanilainen uhosi tietävänsä mitä tekee pidätelläkseen McLarenia, mutta uransa viimeistä kisaa ajava Tsunoda sortui kenties vain omaan näppäryyteensä.

Japanilaiskuski vaappui suoralla liian monta kertaa, jonka myötä Norris joutui tekemään ohituksen hieman ratarajojen ulkopuolelta. Molempia tutkittiin sääntörikkeestä, mutta Tsunoda oli se, joka sai viiden sekunnin aikarangaistuksen vaarallisesta ajamisesta. Norris ei itse ilmeisesti ollut edes tietoinen siitä, että hän oli vaarassa saada viiden sekunnin aikasakon.

– Ei minulla ollut sellaisesta tietoa. Mielestäni tilanne oli ihan ok, eikä mitään murehdittavaa, jatkoi Norris.

– Olen niin iloinen kaikkien puolesta, ehkä jopa enemmän muiden kuin itseni. Pitkä matka McLarenin kanssa ja paljon huonoja sekä hyviä aikoja. Tuntuu siltä, että pystyn antamaan vähän heille takaisin ja olen ylpeä itsestäni, summasi Norris.

Norris on ensimmäinen maailmanmestari McLarenilla sitten Lewis Hamiltonin ja vuoden 2008.

LUE LISÄÄ