F1-kauden päätösharjoituksissa raju ulosajo ja karmea aivopieru – rangaistuksia luvassa
Formula 1 -kauden 2025 viimeiset vapaat harjoitukset on ajettu ja kärkiajan ennen iltapäivän aika-ajoja kaasutteli Mercedeksen George Russell.
Kuuman mestaruustaiston vuoksi viimeisestä harjoitustunnista muodostui huipputärkeä kolmelle mestaruusehdokkaalle. Auton säädöt on oltava mintissä, sillä paalupaikalla on ollut Abu Dhabin historiassa todella tärkeä merkitys. Edelliset kymmenen kilpailua on voitettu Yas Marinan radalla juurikin paalupaikalta.
Session alkuhetkillä nähtiin säikäyttävä tilanne, kun Lando Norris oli täräyttää Yuki Tsunodan vaihdelaatikkoon kovassa vauhdissa. Britti oli nopealla kierroksella ja Tsunoda seisoi keskellä rataa, jolloin Norris joutui tekemään äkkinäisen väistöliikkeen.
Hetken päästä harjoitukset jouduttiin keskeyttämään vähäksi aikaa punaisilla lipuilla, kun umpisurkeaa Ferrari-kautta ajava Lewis Hamilton rysäytti ulos. Tällä kertaa vaikutti kuitenkin siltä, että kilpurista petti jotain, sillä auto karkasi yhtäkkiä seitsenkertaisen mestarin räpylästä kovassa vauhdissa.
– Jotain tapahtui keulassa, jonka jälkeen perä nappasi irti, kommentoi britti radioon.
Ferrarilla on kova työ saada auto ajokuntoon iltapäivän aika-ajoihin, joten Hamiltonin painajaismainen kausi tuntuu saavan vain yhden huippunsa surkeudessaan.
Mercedekseltä varikkoväeltä nähtiin session loppuhetkillä melkoinen aivopieru. Kimi Antonelli lähetettiin omasta pilttuustaan suoraan Tsunodan eteen ja osuma oli valmis, sillä nuori italialainen ei nähnyt mitään vasemmalle sivulleen. Autoihin tuli sen verran vaurioita myös, että harjoituksen loppu meni molempien osalta pipariksi. Samalla Mercedekselle voidaan odottaa tilanteesta rangaistuksia.
Verstappen raportoi autonsa rajuista pomppimisongelmista, joka vaikutti eittämättä hollantilaisen vauhtiin.
– Auto pomppii niin paljon koko ajan, etten pysty pitämään edes jalkoja polkimilla, ihmetteli nelinkertainen mestari radioon.
F1-kauden viimeisistä aika-ajoista on luvassa kovaa taistelua lähtöruuduista, sillä ensimmäisen 17 autoa mahtuivat huimasti noin seitsemän kymmenyksen sisään. Norris oli Russellin jälkeen toiseksi nopein, jääden vain seitsemän tuhannesosaa maanmiehestään. Kolmen kärjen täytti Verstappen noin kymmenyksen erolla Russelliin. Kolmas MM-kandidaatti Oscar Piastri jäi viidenneksi.
Aika-ajot käynnistyvät kello 16:00 Suomen aikaa. Kolmasien harjoitusten tuloslista alla.
Abu Dhabin GP:n 3. harjoitukset
- George Russell, Mercedes
- Lando Norris, McLaren +0,007
- Max Verstappen, Red Bull +0,124
- Fernando Alonso, Aston Martin +0,251
- Oscar Piastri, McLaren +0,259
- Esteban Ocon, Haas +0,271
- Oliver Bearman, Haas +0,275
- Charles Leclerc, Ferrari +0,341
- Kimi Antonelli, Mercedes +0,373
- Alex Albon, Williams +0,388
- Gabriel Bortoleto, Sauber +0,457
- Carlos Sainz, Williams +0,477
- Nico Hülkenberg, Sauber +0,536
- Lance Stroll, Aston Martin +0,561
- Liam Lawson, RB +0,613
- Isack Hadjar, RB +0,645
- Pierre Gasly, Alpine +0,738
- Lewis Hamilton, Ferrari +1,136
- Franco Colapinto, Alpine +1,167
- Yuki Tsunoda, Red Bull +1,359
LUE LISÄÄ
- F1-kauden päätösharjoituksissa raju ulosajo ja karmea aivopieru – rangaistuksia luvassa
- Tunteet kuohahtivat F1-harjoituksissa – Max Verstappenille huomautus tuomaristolta
- F1-kauden finaaliviikonloppu korkattu – tuloslista täynnä kummajaisia
- Vahvistus: Esapekka Lappi tekee paluun rallin MM-sarjaan!
- Toyota syventää yhteistyötä Haasin kanssa – Kalle Rovanperän nimi nousi jälleen esiin
- Formula 1 -kausi huipentuu kolmen kuskin mestaruustaistoon – tässä Abu Dhabin GP:n lähetysajat
- Suomeen merkittävä rallin talviosakilpailu? Sarjan tv-lähetykset tavoittavat 55 miljoonaa katsojaa
- Kalle Rovanperä paljasti IS:lle, kuka on vierellä usein kulkeva mystinen Jasse
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuskinsa – Yuki Tsunoda sysätään sivuun
- IS: Kalle Rovanperä tienasi hirmuisen summan MM-rallikaudesta
- Kalle Rovanperä paljasti IS:lle, kuka on vierellä usein kulkeva mystinen Jasse
- IS: Kalle Rovanperä tienasi hirmuisen summan MM-rallikaudesta
- Formula 1 -kausi huipentuu kolmen kuskin mestaruustaistoon – tässä Abu Dhabin GP:n lähetysajat
- Tunteet kuohahtivat F1-harjoituksissa – Max Verstappenille huomautus tuomaristolta
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuskinsa – Yuki Tsunoda sysätään sivuun
- Suomeen merkittävä rallin talviosakilpailu? Sarjan tv-lähetykset tavoittavat 55 miljoonaa katsojaa
- F1-kauden finaaliviikonloppu korkattu – tuloslista täynnä kummajaisia
- Toyota syventää yhteistyötä Haasin kanssa – Kalle Rovanperän nimi nousi jälleen esiin
- F1-mestaruustaisto saa jännittävän päätöksen viimeisessä kilpailussa – McLarenin käsittämätön ratkaisu pilasi voiton
- Vahvistus: Esapekka Lappi tekee paluun rallin MM-sarjaan!
