Singaporen GP:n tuloslista uusiksi – Lewis Hamiltonille aikarangaistus
Ferrari-kuljettaja Lewis Hamilton sai Singaporen GP:n tuomaristolta viiden sekunnin aikarangaistuksen.
Brittikuskin Ferrarin etujarrut pettivät kolme kierrosta ennen maalia ja Hamilton joutui köröttelemään viimeiset kierrokset. Edelle livahti tallikaveri Charles Leclerc ja näytti jo siltä, ettei enempää tuloksellista vahinkoa päässyt syntymään, kun Hamilton oli ruutulipulla neljä kymmenystä ennen Fernando Alonsoa.
Hamilton oli kuitenkin rikkonut useasti ratarajoja ilman körötellessään, eli käytännössä oikonut mutkia. Tämä sai Alonson raivon valtaan, joka Hamiltonia jahdatessaan seurasi tapahtumia aitiopaikalta.
– Voi he*vetin he*vetti! En voi uskoa tätä. Onko tuo turvallista ajaa ilman jarruja?, raivosi Alonso maaliviivan jälkeen.
Hamiltonin aikasakko nosti lopulta Alonson seitsemänneksi ja seitsenkertainen mestari putosi vain kahdeksanneksi. Tuomariston raportin mukaan Hamilton ei lähtenyt puolustelemaan itseään, vaan myönsi ratarajojen ylittyneen useaan kertaan.
Singaporen GP:n voittoon kaasutteli Mercedeksen George Russell ennen Red Bullin Max Verstappenia ja McLarenin Lando Norrista.
LUE LISÄÄ
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Valtteri Bottakselta hurja paljastus sairaudestaan: ”Olin kuin huumeaddikti”
- F1-pomo uhkasi sabotoida Valtteri Bottaksen uraa – suomalaisen vastaus ei jätä kylmäksi
- FIA jakoi selvän viestin uusista moottorisäännöistä: ”Emme voi olla autoteollisuuden panttivankeja”
- Cadillac erikoisvärityksellä ensimmäiseen kotikilpailuunsa
- Heikki Kovalainen jakoi pysäyttävän kuvan F1-vuosiltaan
- Red Bullilta merkittävä muutos jo Miamiin
- Jenkkikuski muistelee F1-mahdollisuuttaan – kertoo olleensa Kimi Räikköstä nopeampi
- Kanadan GP 2026 – F1: Aikataulu, tv, kuskit, tulokset
- David Coulthardilta tyly arvio Aston Martinista – nosti esiin ison mokan
- Juha Kankkunen jyrähti tähtikuskille – IL: ”Hänen täytyy miettiä”
- Kanarian MM-rallin tulokset – Sami Pajarille jälleen huippusijoitus
- Jenkkikuski muistelee F1-mahdollisuuttaan – kertoo olleensa Kimi Räikköstä nopeampi
- F1-pomo uhkasi sabotoida Valtteri Bottaksen uraa – suomalaisen vastaus ei jätä kylmäksi
- Juha Kankkunen jyrähti tähtikuskille – IL: ”Hänen täytyy miettiä”
- Heikki Kovalainen jakoi pysäyttävän kuvan F1-vuosiltaan
- FIA jakoi selvän viestin uusista moottorisäännöistä: ”Emme voi olla autoteollisuuden panttivankeja”
- Romahdus – Sami Pajari latasi suorat sanat!
- Ferrarin ex-pomolta yllättävä paljastus Red Bullista: ”Tarkoitus oli johtaa koko toimintaa”
- Juha Miettisen epäonnisesta kuolonkolarista lisätietoja
- David Coulthardilta tyly arvio Aston Martinista – nosti esiin ison mokan