Oscar Piastri sai sykkeet alas – uskoo kuskien tasavertaiseen kohteluun
McLarenin MM-kärki Oscar Piastri osoitti sunnuntain Singaporen GP:ssä pieniä ylikuumenemisen merkkejä.
Tallikaveri Lando Norris puski ahnaasti avausmutkissa Piastrin rinnalle ja osuessaan hieman Max Verstappenin perään sai myös aussikuski oman osansa.
Piastri oli tilanteen jälkeen raivoissaan ja kyseli tiimiltään useaan kertaan näkemystä, että onko moinen rynniminen tallikaveria vastaan oikein. Tilanne meni myös tuomariston tutkintaan, jonka he tuomitsivat kisatilanteeksi.
Norris oli lopulta maalissa kolmas ennen Piastria ja kavensi hänen MM-johtonsa 22 pisteeseen. Kilpailun jälkeen kamerat taltioivat tilanteen, jossa Piastri oli nousemassa autosta, kun McLarenin toimitusjohtaja Zak Brown kiitteli aussia kisasta ja valmistajien mestaruudesta. Tämä nostatti lisää otsikoita, joita brittitalli myöhemmin toppuutteli kommentoimalla, ettei Piastri kuullut Brownin ääntä, sillä järjestelmät oli jo pois päältä. Piastri itse oli kisan jälkeen saanut sykkeet alas ja kommentoi tapausta jo tuttuun viileään tyyliinsä.
– Minun täytyy katsoa se tilanne. Selkeästi siinä oli kontakti, joka ei ole koskaan ideaalia, mutta minun on nähtävä uusinnat, summasi Piastri kisan jälkeen.
Tilanne puhutti myös formulafanien keskuudessa ja monien mielestä McLaren suosii MM-taistossa enemmän Norrisia kuin Piastria. MM-kärjeltä udeltiin tasavertaisesta kohtelusta brittitallissa.
– Loppupeleissä kyllä. Toki tiimillä on ollut vaikeita tapauksia ja olemme puhuneet monista asioista, aloittaa Piastri.
– Olisiko asiat voineet mennä joissain asioissa paremmin? Kyllä, mutta tämä on oppimisprosessi koko tiimille ja olen erittäin tyytyväinen, että aikomukset ovat hyväntahtoisia.
– En murehdi sitä ollenkaan. Jotkut tilanteet ovat olleet hankalia tänä vuonna ja tämä oli yksi niistä, summasi McLaren-kuski.
LUE LISÄÄ
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Marcus Grönholm testasi uutta ralliautoa – antoi samalla mystisen vihjauksen
- MM-ralliin iso muutos: kilpailu typistyy 50 tuntiin
- Ralliautoille kaavaillaan historiallista hyppyä – toteutuuko hurja suunnitelma Viron MM-rallissa?
- Imatran SM-ralli 2026: Aikataulu, reitti, kuskit, tv
- F1-sirkus saapuu Montrealiin – stripparit uhkaavat pysäyttää bisneksen
- Max Verstappen saattaa seurata Kimi Räikkösen jälkiä – ”Tuli takaisin ja alkoi jälleen voittaa”
- Kalle Rovanperällä hurja omaisuus: Sisäpiiristä merkittävä paljastus IS:lle
- Nyt tipahti kova arvio Janni Hussista – asiantuntija latasi MTV:llä
- Henri Toivosen kanssa voittanut kartanlukija on kuollut
- McLaren-pomo paljasti: tällä osa-alueella Mercedes on edelleen edellä
- Voittoa juhlinut Janni Hussi teki rankan paljastuksen Rallit.fi:lle
- Ex-tallikaveri korvaa Valtteri Bottaksen Cadillacin ratissa
- Kalle Rovanperä palaa töihin Suomessa – houkuttelee fanejaan paikan päälle
- Yle: Henri Haapamäki yllättyi – tähän ei uskonut kukaan vielä alkukaudesta
- Onko Esapekka Lapin voittoputki vaarassa? Imatralla vastassa uusi haaste
- Käsittämätön sekoilu MM-rallissa – sopimus purettiin heti
- 11-vuotias Robin Räikkönen hämmästytti jälleen: murskavoitto!
- Suomalainen teinisensaatio yllätti kaikki EM-debyytissä: ”Muut ajoivat jo silloin, kun olin vaipoissa”
- F1-talli virittelee jättidiiliä – maailmankuulu luksusbrändi mukana neuvotteluissa
- Imatran SM-ralli 2026: Aikataulu, reitti, kuskit, tv