Aika-ajoihin luvassa herkullinen taisto – Liam Lawson tuhosi autonsa jälleen
Singaporen GP:n kolmannet vapaat harjoitukset on ajettu ja nopeinta vauhtia Marina Bayn katuradalla päästeli Red Bullin Max Verstappen.
Olosuhteet olivat kuivat ja perjantain rikkonaisuudesta johtuen radalla oli säpinää heti alusta alkaen. Punaisia lippuja saatiin kuitenkin heilutella tälläkin kertaa ensimmäisen vartin kohdalla, kun RB:n Liam Lawson tuhosi autonsa jälleen. Uusiseelantilainen menetti autonsa hallinnan ja sinkoutui kanttikiven päältä oikea kylki edellä seinään. Lawsonin mekaanikot pääsevät taas paiskimaan tosissaan hommia ennen aika-ajoja.
– Olen kunnossa. En tiedä mitä tapahtui, summasi Lawson äkkiseltään tilanteensa.
TV-kuvista pystyi päätellä mitä tapahtui. Lawson laski liikaa kaasulle kanttikiven päällä ja kokeneemmat rattimiehet tietävät mihin se monesti johtaa.
Ajojen jatkuttua kuskit pääsivät jatkamaan rajojen hakemista ja pikku hiljaa huomio kiinnittyi session loppuhetkille, kun nopeita kierroksia lähdettiin vetämään.
Harjoitusten päätteeksi aika-ajoista onkin luvassa herkullinen taisto paalupaikan osalta, kun viisi ensimmäistä mahtuivat kymmenyksen sisään. Ferrarit eivät saaneet kunnon kierroksia aikaiseksi ja punaisten onnistuessa heilläkin saattaa olla sanansa sanottavana. Kärkiaika meni lopulta Verstappenille, joten Red Bullilla vaikuttaa olevan pitkästä aikaa vauhtia myös Marina Bayn katuradallakin.
LUE MYÖS: Max Verstappenilla mahdollisuus huikeaan temppuun Singaporessa
Seuraavaksi ohjelmassa on lähtöruudut ratkova aika-ajo, joka käynnistyy kello 16:00 Suomen aikaa. Päätösharjoitusten tuloslista alla.
Singaporen GP:n 3. harjoitukset
- Max Verstappen, Red Bull
- Oscar Piastri, McLaren +0,017
- George Russell, Mercedes +0,049
- Kimi Antonelli, Mercedes +0,089
- Lando Norris, McLaren +0,089
- Carlos Sainz, Williams +0,244
- Isack Hadjar, RB +0,341
- Lewis Hamilton, Ferrari +0,411
- Nico Hülkenberg, Sauber +0,489
- Charles Leclerc, Ferrar +0,503
- Alex Albon, Williams
- Gabriel Bortoleto, Sauber
- Esteban Ocon, Haas
- Oliver Bearman, Haas
- Fernando Alonso, Aston Martin
- Franco Colapinto, Alpine
- Lance Stroll, Aston Martin
- Yuki Tsunoda, Red Bull
- Pierre Gasly, Alpine
- Liam Lawson, RB
LUE LISÄÄ
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kenian MM-ralli 2026: Aikataulu, erikoiskokeet, osallistujat ja televisiointi
- F1-testien analyysi – tässä kierroskunkut ja nopeimmat ajat
- F1-fanin uusi vakiovaruste – tässä on SuomiF1 Podcast
- F1-talvitestit: Ferrarilla vaikuttaa olevan ainakin yksi ylivoimainen ase käytössään
- F1-talli jo kriisin partaalla – uusi auto jatkuvasti radan varressa
- Ferrari kohahdutti F1-testeissä – Aston Martinilla perustavanlaatuisia ongelmia
- Mercedes-pomo Toto Wolffilta täysi romahdus lehdistötilaisuudessa – ”Kohta nimeni löytyy Epstein-asiakirjoista”
- Ferrari esitteli mielettömän innovaation talvitesteissä – takasiipi ylösalaisin
- Mercedes-moottorin laillisuus edelleen kyseenalainen – säännöt saattaa muuttua kesken kauden
- Valtteri Bottaksen aloitus uuteen testiviikkoon kertoo karua faktaa – tekniset murheet kiusasivat talleja
- F1-talli jo kriisin partaalla – uusi auto jatkuvasti radan varressa
- Mercedes-pomo Toto Wolffilta täysi romahdus lehdistötilaisuudessa – ”Kohta nimeni löytyy Epstein-asiakirjoista”
- Uudet F1-autot aiheuttivat uuden turvallisuushuolen – starttiproseduuriin muutos?
- Ferrari esitteli mielettömän innovaation talvitesteissä – takasiipi ylösalaisin
- F1-talvitestit: Ferrarilla vaikuttaa olevan ainakin yksi ylivoimainen ase käytössään
- Red Bullilta taas massiivinen uutinen: Tallin pääsuunnittelija jättää tehtävänsä välittömästi
- Mercedes-moottorin laillisuus edelleen kyseenalainen – säännöt saattaa muuttua kesken kauden
- Cadillacin tallipäällikkö hehkuttaa Valtteri Bottasta ja Sergio Pereziä: “Tätä haluamme kuljettajiltamme”
- Ferrari säväytti F1-testeissä – tallin uusi päivitys toi kovan kärkiajan
- Valtteri Bottaksen aloitus uuteen testiviikkoon kertoo karua faktaa – tekniset murheet kiusasivat talleja
