F1-harjoituksissa kolaroitiin varikolla – Ferrari tunaroi jälleen
Singaporen GP -viikonloppu starttasi perjantaina perinteiseen tyyliin vapailla harjoituksilla. Avausharjoitukset meni rauhallisesti, mutta toisessa rytisi senkin edestä.
Ensimmäinen harjoitustunti päästiin ajamaan pääosin kuivassa kelissä, vaikka sadekuuroja iltapäivällä Marina Bayn rata-alueen yli menikin. Session alkuhetkillä radalta löytyi vielä joitain vesilätäköitä.
Hurja kosteusprosentti ja korkeat lämpötilat asettavat kuitenkin aina haasteen Singaporessa ja osa kuskeista voi laihtua jopa viisi kiloa kisan aikana. Viikonlopun avaussessio oli yllättävän puhdas ja ainoat vastoinkäymiset joutui kohtaamaan Alex Albon, kun hänen Williamsinsa takajarrut jumittuivat. Käytännön kotikisaansa ajava Thai-kuski ehti saada alleen vain kaksi kierrosta.
Avaustreeni eteni perinteiseen tyyliin pidemmillä vedoilla ja radan kuivuessa alle lyötiin pehmein rengasseos, vaikkakaan vielä ei saatu kunnon osviittaa voimasuhteista. Noipeimman ajan kellotti Aston Martinin Fernando Alonso. Espanjalaiskonkari on nähty edellisen kerran tuloslistan kärkipaikalla Kanadan GP:n harjoituksissa viime kaudella.
Jos ensimmäinen harjoitussessio oli puhdas ja verkkainen, niin toisessa myskättiin toden teolla turvavalleja koetellen ja varikollakin tapahtui kummia.
George Russell rysäytti Mercedeksenä seinään noin vartin ajojen jälkeen, joten punaiset liput keskeyttivät session vähäksi aikaa. Britti osui kuitenkin valliin suoraan keula edellä, joten vain nokka jäi matkan varrelle ja Russell sai nilkutettua takaisin varikolle.
Aikaa tuhraantui turvavallin suoristamiseen ja sessiota jatkettiin hieman puolivälin jälkeen kellon koko ajan käydessä. Harjoitukset keskeytyivät kuitenkin toistamiseen, kun Liam Lawsonin vuoro oli rysäyttää kaiteeseen.
Toinen harjoitus on perinteiseen tyyliin Singaporessa todella tärkeä, sillä se on ainoa preferenssi olosuhteista, joissa aika-ajot ajetaan lauantaina. Kolmannet harjoitukset on toki ennen, mutta silloin mennään vielä auringon laskiessa, eikä täten olosuhteet ole samat. Toisen harjoituksen rikkonaisuuden johdosta tiimeille jää runsaasti kysymysmerkkejä ilmaan.
Jos radalla kolisi, niin toimintaa saatiin myös varikkosuoralle, kun Ferrari oli jälleen kerran ..Ferrari. Charles Leclerc päästettiin varikolta suoraan McLarenin Lando Norrisin eteen, eikä britti ehtinyt reagoida ja osuma oli valmis. Kömpelön ja turhan osuman seurauksena Norris kimposi varikkomuuria päin ja etusiivestä tuli entinen.
Toisesta harjoituksestakaan ei rikkonaisuutensa vuoksi voi vetää suuria johtopäätöksiä, joskin Oscar Piastrin ajama kärkiaika ei liene kenellekään yllätys. Toiseksi ehtinyt Isack Hadjar oli kakkostreenin yllätys ja jäi MM-kärkikuskista vain hieman yli kymmenyksen. Kisaviikonloppu jatkuu lauantaina kolmansien harjoitusten merkeissä kello 12:30 Suomen aikaa. Kakkostreenin tulokset alla.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jari-Matti Latvala: mykistävän ylivoimainen suoritus!
- Järkyttävä uutinen: Juha Miettinen on kuollut onnettomuudessa
- Rallimaailmasta jysähti iso uutinen: Ott Tänak Toyotalle
- Mercedes ja Red Bull jäivät kiinni ovelasta tempusta – F1-sarja puuttui peliin välittömästi
- Rallin MM-sarjassa muhii jättipaukku – HS: Jari-Matti Latvalan leuka loksahti
- Drift Masters 2026: Aikataulu, kuskit, Ahvenisto, mistä katsoa?
- Kanarian MM-ralli 2026: Erikoiskokeet, tv-lähetykset ja osallistujat
- Kalle Rovanperä: paluu!
- Kalle Rovanperä rikkoi hiljaisuuden somessa – paljastuksia yksityiselämästään
- Toto Wolff paljastaa: Mercedeksen tähtikuljettajat olivat lähellä saada kenkää
- Rallin MM-sarjassa muhii jättipaukku – HS: Jari-Matti Latvalan leuka loksahti
- Kalle Rovanperä: paluu!
- Järkyttävä uutinen: Juha Miettinen on kuollut onnettomuudessa
- Kanarian MM-ralli 2026: Erikoiskokeet, tv-lähetykset ja osallistujat
- Rallimaailmasta jysähti iso uutinen: Ott Tänak Toyotalle
- Kalle Rovanperä rikkoi hiljaisuuden somessa – paljastuksia yksityiselämästään
- Mercedes ja Red Bull jäivät kiinni ovelasta tempusta – F1-sarja puuttui peliin välittömästi
- Jari-Matti Latvala: mykistävän ylivoimainen suoritus!

