Lähde: Max Verstappen vaihtaa tallia – hyväksynyt Toto Wolffin tarjouksen
Italian Sky Sports uutisoi lähteisiinsä nojaten, että Max Verstappen olisi hyväksynyt Mercedes-pomo Toto Wolffin tarjouksen.
Sopimuksen lukkoonlyömisessä olisi kyse enää Mercedeksen johtokunnan hyväksynnästä. Mercedeksen tallipäällikkö Wolff ei ole pitänyt salaisuutena sitä, että he ovat jo viime kaudesta lähtien yrittäneet haalia nelinkertaista mestaria riveihinsä.
Mikäli Verstappen saataisiin kiinnitettyä Mercedekselle, olisi tilaa tekevä kuljettaja oman sopimuksensa viimeistä kauttaan ajava George Russell. Russell kommentoi viime viikonloppuna omaa tilannettaan vain sanomalla, että talli neuvottelee Verstappeninkin kanssa, joten tilanne on jäissä hänen osaltaan. Wolff on kuitenkin ilmaissut tyytyväisyytensä myös brittikuskin tekemiseen, joka on ajanut tällä kaudella erinomaisesti. Nelinkertaisen maailmanmestarin kiinnittäminen ei ole kuitenkaan joka päivä nenän edessä, joten Verstappen kiilaa tässä kisassa edelle. Wolff paljasti aiemmin, että he yrittivät kiinnittää aikoinaan Verstappenia kuskiohjelmaansa, mutta Red Bull kiilasi ohi paremman tarjouksen voimin ja loppu onkin historiaa.
Ihmetystä on herättänyt myös hallitsevan mestarin sopimus. Verstappenilla on Red Bullin kanssa sopimus kauden 2028 loppuun, sisältäen purkupykäliä, joista on mediassa spekuloitu jo runsaasti. Eniten esillä näistä pykälistä on ollut se, että mikäli Verstappen ei ole kolmen -tai neljän sakissa MM-pisteissä F1-sarjan kesätauolla, on hän vapaa lähtemään. Joidenkin lähteiden mukaan pykälä olisi niinkin raju, että hänen olisi pitänyt olla kärkikaksikossa, joka on jo nyt mahdotonta kauden taittaessa puolivälin ensi viikonloppuna Silverstonessa.
Verstappenin siirto aiheuttaisi melkoisen kuhinan kuskimarkkinoille. Russellin jäädessä ilman Mercedes-pahvia hän päätyisi todennäköisimmin Aston Martinille tai Red Bullille.
LUE LISÄÄ
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Mercedes nousi Monzan harjoitusten ykköseksi, mutta Kimi Antonelli kärsii kovasta rangaistuksesta
- Jari-Matti Latvala arvioi Janni Hussin tason – yksi asia jäi heti mieleen
- Hyundai puntaroi vetäytymistä MM-sarjasta – tähtikuski myöntää olevansa huolissaan
- Kimi Antonelli Ferrarin väreihin? Vastaus ei jättänyt paljoa arvailtavaa
- Uusi aluevaltaus: Lando Norris perusti oman formulatallin
- Mercedes turvautumassa radikaaliin ratkaisuun – kärkitallille tuplarangaistus Italiassa?
- Uusi rallitiimi tekee tuloaan MM-sarjaan – nyt debyytistä saatiin uutta tietoa
- Isack Hadjar sivuun Italian GP:stä – Red Bull vahvisti kuskinsa Monzaan
- Chilen ralli 2026: Televisiointi, erikoiskokeet, osallistujat ja MM-sarjan pistetilanne
- Sebastien Ogier myöntää olleensa väärässä Sami Pajarin suhteen
- Paraguayn MM-ralli 2026: Lopputulokset
- Takamoto Katsuta rajusti ulos MM-rallissa – kilpailu keskeytetty
- Kimi Antonelli Ferrarin väreihin? Vastaus ei jättänyt paljoa arvailtavaa
- Robin Räikkönen jälleen voittoon – IS: ”suuria uutisia” pian luvassa?
- Sebastien Ogier myöntää olleensa väärässä Sami Pajarin suhteen
- Kolmas voitto putkeen! Sami Pajari lähestyy MM-kärkeä – katso pistetilanne
- Sami Pajari tukevassa johdossa – kolmas peräkkäinen voitto häämöttää
- Uusi rallitiimi tekee tuloaan MM-sarjaan – nyt debyytistä saatiin uutta tietoa
- Chilen ralli 2026: Televisiointi, erikoiskokeet, osallistujat ja MM-sarjan pistetilanne
- Paraguayn MM-rallin yllättäjälle ikävä takaisku – kärkipaikka vaihtui