F1-kauden toinen triplaputki päätökseen – tässä Espanjan GP:n lähetysajat
Formula 1 -kausi jatkuu jo kolmatta viikonloppua putkeen, kun ohjelmassa on kauden yhdeksäs osakilpailu perinteikkäällä Circuit de Catalunyalla Espanjan Barcelonassa.
Samalla päätökseen tulee jo kuluvan kauden toinen kolmesta ”triplaputkesta”. Seuraavan kerran kilpaa ajetaankin kolmena peräkkäisenä viikonloppuna vasta kauden loppupuolella.
Tulevan viikonlopun näyttämö on faneille, kuskeille ja tiimeille varsin tuttu, sillä Barcelonassa ollaan ajettu kilpaa jo vuodesta 1991 saakka. Sen lisäksi se on ollut vuosikausia kuninkuusluokan merkittävin testirata. Kilpailullisesta näkökulmasta radalla ollaan nähty viime vuosina tylsähköjä kilpailuita kenties juuri tuon ennalta-arvaamattomuuden vuoksi, sillä säätöjä ei tarvitse kauaa kenenkään hakea. Samalla Barcelonassa on kuitenkin saatu viimeistään tiimien todelliset voimasuhteet esille, sillä kyseessä on niin perinteinen auton jokaista vahvuutta mittaava rata, kuin olla ja voi.
Espanjaan saavutaan tänä vuonna kutkuttavan MM-taiston saattelemana, sillä McLaren-kaksikko Oscar Piastrin ja Lando Norrisin piste-ero on vain kolme pistettä. Kolmantena majailevaa Max Verstappenia ei voi koskaan jättää laskuista ja Red Bullin on odotettu kulkevan huomattavasti vahvemmin jälleen normaalilla moottoriradalla Monacon vaisun esityksen jälkeen. Hallitsevan mestari ero Piastriin on 25 pistettä, eli hollantilainen on ehdottomasti iskuetäisyydellä laitteiden laulaessa esimerkiksi Imolan tapaan. Viime vuonna Espanjan GP:n voittoon ajoi juurikin Verstappen.
Kuninkuusluokan lisäksi pikkuformulat kaasuttelevat omaa sarjaansa niin ikään kolmatta viikonloppua putkeen. Se takaa jälleen myös sinivalkoisin lasein seurattavaa, kun vahvasti alkukaudella F3-sarjassa esiintynyt Tuukka Taponen hamuaa jatkoa pisteputkelleen. Monacossa lohjalainen nappasi käytännön maksimit ART-tallin iskukyky huomioon ottaen ja vahvisti asemiaan pistetaulukossa.
Lähetysaikojen puolesta mennään jälleen varsin tutusti, kun Euroopassa kilpaillaan. Espanjan GP -viikonlopun lähetysajat alla.
Espanjan GP -viikonlopun lähetysajat
Perjantai 30.5
1. vapaat harjoitukset: 14:25
F3-aika-ajot: 15:55
F2-aika-ajot: 16:50
2. vapaat harjoitukset: 17:55
Lauantai 31.5
F3-sprinttikilpailu: 11:00
3. vapaat harjoitukset: 13:25
F2-sprinttikilpailu: 15:10
F1-aika-ajot: 16:55
Sunnuntai 1.6
F3-pääkilpailu: 09:25
F2-pääkilpailu: 10:55
F1-studio: 15:00
Espanjan GP: 15:55
Lähde: Viaplay
LUE LISÄÄ
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Jatkaako Max Verstappen loppukiriään? – Tässä Meksikon GP:n lähetysajat
- F1-tulevaisuudestaan taisteleva kuski niskuroi USA:n GP:ssä – tallilta rajua ryöpytystä: ”Olemme pettyneitä häneen”
- Red Bull sortui härskiin temppuun – yritti sabotoida Lando Norrisin starttia
- Carlos Sainzilta karu virhearvio – rangaistus seuraavaan kilpailuun
- Max Verstappen lähestyy uskomatonta temppua – nelinkertaiselle mestarille ylivoimainen voitto Texasissa
- Jatkuuko Max Verstappenin loppukiri? Tässä USA:n GP:n lähtöjärjestys
- Kalle Rovanperältä huikea temppu – Toyota varmisti valmistajien mestaruuden
- McLaren-pomo haukkui kilpailijansa pystyyn – perui myöhemmin puheensa
- Max Verstappen jälleen paalulle – MM-kärki Oscar Piastri epäonnistui
- McLarenille katastrofi USA:n sprintistä – Max Verstappenilta kiitos ja kuittaus
- Valtteri Bottakselta yllätyspaluu F1-sarjaan USA:ssa? Tallille kävi hulvaton moka
- Max Verstappen naureskelee McLarenin papaija-säännöille: ”He ovat itse luoneet ongelman”
- F1-tulevaisuudestaan taisteleva kuski niskuroi USA:n GP:ssä – tallilta rajua ryöpytystä: ”Olemme pettyneitä häneen”
- USA:n sprintin aika-ajoissa järjetöntä sekoilua – Max Verstappen jälleen nopein
- Red Bull sortui härskiin temppuun – yritti sabotoida Lando Norrisin starttia
- Näin Max Verstappen kommentoi mestaruusmahdollisuuksiaan
- McLaren-pomo haukkui kilpailijansa pystyyn – perui myöhemmin puheensa
- George Russell paljasti merkittävää lisätietoa jatkosopimuksestaan
- Dramatiikkaa! Sébastien Ogier täräytti ulos – Kalle Rovanperällä kärjessä huikea mahdollisuus
- Carlos Sainzilta karu virhearvio – rangaistus seuraavaan kilpailuun