Voiko Red Bullin laskea ulos kärkitaistosta? Näin Max Verstappen arvioi mahdollisuuksiaan

Red Bullilla oli haasteelliset vapaat harjoitukset perjantaina Australiassa. Energiajuomatallin kuskeja ei kuumimpaan kärkeen tuloslistalla saatu ja toisessa harjoituksessa Max Verstappenikin ylsi vasta seitsemänneksi.
Nelinkertainen mestari saapui Albert Parkiin maltillisin odotuksin, mutta auton käytös radalla sai hollantilaisen mietteliäälle päälle.
– Balanssi ei ollut kokonaan poissa, eikä mitään merkittäviä ongelmiakaan ollut. Jotenkin autossa ei vain ollut pitoa ja olin vaikeuksissa kaikilla neljällä renkaalla. Se tietysti tarkoittaa sitä, ettemme ole ihan siellä missä haluaisimme, kommentoi Verstappen F1-sarjan nettisivuilla.
LUE MYÖS: Tulokaskuski rysäytti seinään Australian GP:n avausharjoituksessa – Lando Norris nopein
Verstappenilta udeltiin, onko asiaan mahdollisuutta löytää yön aikana ratkaisuja, sillä eroa kakkostreenissäkin kertyi kärkeen yli kuusi kymmenystä.
– Ongelma on siinä, ettei meillä ollut merkittäviä ongelmia balanssin kanssa, joten sellaista on vaikea korjata, jatkaa hollantilainen.
– Se on myös sellaista, jota en odottanut tänne saapuessa. En ole positiivisesti tai negatiivisestikaan yllättynyt meidän vauhdista. Meidän täytyy vain löytää lisää kyytiä, mutta tällä hetkellä jäämme ehdottomasti taistellaksemme kärjessä, tuumasi Red Bull -tähti.
LUE MYÖS: Ferrarille kärkiaika Australian GP:n toisissa harjoituksissa – Red Bullit vaisuja
Verstappenin uusi tallikaveri Liam Lawson oli hollantilaiseen verrattuna todella kaukana. Kaava on tuttu kahdelta edelliskaudelta, kun Sergio Perez ei saanut kesytettyä energiajuomatallin kilpuria. Uusiseelantilainen päätti harjoituspäivän sijalla 17 ja eroa Charles Leclercin kärkiaikaan kertyi 1,2 sekuntia. Lawsonin mukaan kyse ei kuitenkaan ole samanlaisista ongelmista.
– Olen luottavainen autossa, mutta vain liian hidas. Meillä on runsaasti töitä tehtävänä yön yli. Ensimmäinen päivä, uusi rata, joten odotimmekin töitä, mutta emme ehkä näin paljoa. Koitetaan parantaa huomenna, summasi Lawson kauden avausharjoituksensa.
LUE LISÄÄ
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kalle Rovanperä tekee komeaa nousua Chilessä
- Dramaattinen perjantaipäätös – Ott Tänak ajoi ulos
- Kalle Rovanperälle karmea takaisku Chilessä
- Onko tässä syy F1-tähden jatkopahvin viivästykseen? – ”Syöttää Toto Wolffille omaa lääkettä”
- Näin näet Chilen MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Tiesitkö tätä? Tällainen on F1-mekaanikon palkka ja työnkuva
- Taas kolisi – F1-tulokas lähellä kilpailukieltoa
- McLaren-pomo perusteli tallimääräystä: ”Olen varma, että Oscar on sinut sen kanssa”
- Italian GP:stä Max Verstappenin ylivoimaa – Oscar Piastri osoitti urheilullisuutensa
- Rangaistukset sekoittivat pakkaa – tässä Italian GP:n lähtöjärjestys

- Tuukka Taposella tekemätön paikka F3-luokan päätöskilpailussa