Ferrarille kärkiaika Australian GP:n toisissa harjoituksissa – Red Bullit vaisuja

Australian GP:n toiset vapaat harjoitukset vietiin läpi perjantai-aamuna Suomen aikaa. Tuloslistan kärjessä paistattelee Ferrari-tallin Charles Leclerc.
Olosuhteet ja rata parani huomattavasti verrattuna avausosioon ja session alkupuolella Leclerc oli jo keskikovalla renkaalla neljä kymmenystä nopeampi kuin Lando Norris aamun ensimmäisissä harjoituksissa pehmeimmällä seoksella.
Sauberille siirtyneen Nico Hülkenbergin treenit ottivat takapakkia, kun saksalaiskonkari rymysi kovavauhtisesti hiekalle. Kilpuri haukkasi sen verran soraa sisuksiinsa, että auto piti nostaa pukeille purettavaksi ja putsattavaksi, joten arvokasta harjoitusaikaa valui hukkaan.
Hülkenberg ehti kuitenkin vielä takaisin radalle keräämään hyvän kierrosmäärän ja oli parhaalla kierroksellaan jopa tuloslistan kahdeksanneksi nopein.
Pehmeimpää rengasseosta lähdettiin kokeilemaan jo ennen session puoltaväliä, mutta aikaparannukset olivat maltillisia verrattuna keskikovaan seokseen.
Toinen harjoitusjakso oli ensimmäiseen verrattuna johdonmukaisempaa datan keräämistä, eikä kuskeilla juurikaan nähty ylimääräistä ohjelmaa.
Haas-tulokas Oliver Bearman ei päässyt osallistumaan toisiin harjoituksiin ollenkaan ensimmäisissä treeneissä tapahtuneen ulosajonsa myötä. Leclercin jälkeen nopeimmat ajat menivät McLareneille, kun Oscar Piastri oli toinen ja Norris kolmas. Yuki Tsunoda oli Racing Bullsillaan neljäs ja Lewis Hamilton kaasutteli viidenneksi nopeimman ajan.
Seuraavaksi ohjelmassa ovat lauantaina kello 03:30 Suomen aikaa käynnistyvät kolmannet harjoitukset. Aika-ajot käynnistyvät kello 07:00. Toisen treenin tuloslista kokonaisuudessaan alla.
Australian GP:n 2. harjoitukset
- Charles Leclerc, Ferrari
- Oscar Piastri, McLaren +0,124
- Lando Norris, McLaren +0,141
- Yuki Tsunoda, RB +0,345
- Lewis Hamilton, Ferrari +0,420
- Isack Hadjar, RB +0,580
- Max Verstappen, Red Bull +0,624
- Nico Hülkenberg, Sauber +0,722
- Lance Stroll, Aston Martin +0,840
- George Russell, Mercedes +0,843
- Carlos Sainz, Williams
- Alex Albon, Williams
- Fernando Alonso, Aston Martin
- Jack Doohan, Alpine
- Pierre Gasly, Alpine
- Kimi Antonelli, Mercedes
- Liam Lawson, Red Bull
- Gabriel Bortoleto, Sauber
- Esteban Ocon, Haas
Oliver Bearmanin autoa ei saatu kuntoon toiseen harjoitukseen.
LUE LISÄÄ
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Red Bull -kuskille potkut vain kahden kilpailun jälkeen – korvaaja nähdään autossa jo ensi viikolla
- Vahvistus: Ferrarille katastrofi – molemmat autot hylättiin
- Ferrari tuomariston eteen Kiinan GP:n jälkeen – tallia uhkaa hylkäys osakilpailusta
- McLarenille kaksoisvoitto Kiinan osakilpailussa – viime viikon katastrofitallille kaksi pistesijaa
- Draamaa Ferrarilla: Lewis Hamilton ei totellut tallimääräyksiä Kiinassa – ”Minä päätän sen”
- Huonon tuurin multihuipentuma – Kalle Rovanperä keskeytti ”kahden markan vikaan” Keniassa
- Voi pahus! Kalle Rovanperällä epäonnen päivä Safari-rallissa
- Lähde: Liam Lawson yhden kilpailun päässä potkuista Red Bullilta – ”Tämä on tulosurheilua”
- Red Bullilla viimeiseksi – näin Liam Lawson kommentoi aika-ajokatastrofiaan
- Lando Norris mokasi jälleen – Oscar Piastrille uran ensimmäinen paalupaikka
- Draamaa Ferrarilla: Lewis Hamilton ei totellut tallimääräyksiä Kiinassa – ”Minä päätän sen”
- F1-valmistajaa uhkaa hylkäys Kiinan GP:ssä – talli tuomariston tutkintaan uuden säännön rikkomisesta
- Lähde: Liam Lawson yhden kilpailun päässä potkuista Red Bullilta – ”Tämä on tulosurheilua”
- Vahvistus: Ferrarille katastrofi – molemmat autot hylättiin
- Red Bull Kiinan sprintin aika-ajon viimeinen – ”Olen niin pahoillani, mutta en vain pysty siihen”
- Ferrari tuomariston eteen Kiinan GP:n jälkeen – tallia uhkaa hylkäys osakilpailusta
- Lewis Hamilton huolissaan omasta suorituksestaan sprinttikisassa- ”Joudun opettelemaan samalla”
- Red Bullilla viimeiseksi – näin Liam Lawson kommentoi aika-ajokatastrofiaan
- Lewis Hamiltonille historiallinen voitto Kiinan sprintissä – viimeisissä mutkissa ketjukolari
- Lando Norris mokasi jälleen – Oscar Piastrille uran ensimmäinen paalupaikka