Viaplayn Superviikonlopussa startataan F1-kausi, jännitetään Valioliigan Lontoon derbyä ja seurataan NHL:ää
Formula 1:n 75-juhlavuosi lupaa huippujännittävää kautta. Max Verstappenin pitkä valtakausi saattaa hyvinkin päättyä, ja luvassa on enemmän yllätyksiä ja draamaa kuin aikoihin. Katseet ovat myös Lewis Hamiltonissa, jonka siirtymistä Ferrarille seurataan tarkasti ympäri maailman.
Viaplayn formulatiimi seuraa kisoja kaikkien 24 osakilpailun ja 127 suoran lähetyksen verran tuoden kotikatsomoihin viimeisimmät kuulumiset varikolta ja kiinnostavat analyysit meritoituneilta asiantuntijoilta Heikki Kovalaiselta, Mika Salolta, Emma Kimiläiseltä, Ossi Oikariselta, Toni Vilanderilta, Aaro Vainiolta, David Coulthardilta ja Tom Kristenseniltä. Heikki Kovalaista tullaan näkemään studion lisäksi lähetyksissä entistä enemmän kommentoimassa tapahtumia paikan päältä kisoista.
Ensimmäisenä viikonloppuna studiossa kauden korkkaavat Iiro Harjula, Heikki Kovalainen ja Ossi Oikarinen. Melbournesta tunnelmia ja viime hetken tietoja kotiyleisölle välittävät varikkotoimittaja Mervi Kallio ja asiantuntija David Coulthard. Ensimmäisen viikonlopun lähetyksessä mukana ovat myös Valtteri Bottas ja Aaro Vainio. Selostamossa Suomen virallinen F1-ääni Niki Juusela saa seurakseen Ossi Oikarisen.
Pe 14.3. klo 3.25 perjantain 1. harjoitukset – V sport 1 Suomi & Viaplay
Pe 14.3. klo 6.55 perjantain 2. harjoitukset – V sport 1 Suomi & Viaplay
La 15.3. klo 3.25 lauantain harjoitukset – V sport 1 Suomi & Viaplay
La 15.3. klo 5.45 aika-ajot (kausiennakko + studio) – V sport 1 Suomi & Viaplay
Su 16.3. klo 5.00 kilpailu (studio) – V sport 1 Suomi & Viaplay
Myös Formula 3 -kausi käynnistyy tulevana viikonloppuna, kun Tuukka Taponen avaa kautensa Australiassa. Taposen taistoa Melbournessa seurataan läpi viikonlopun Veli-Matti Markkasen selostuksella.
La 15.3. klo 2.10 Australian sprinttikilpailu – V sport+ Suomi & Viaplay
La 15.3. klo 23.55 Australian osakilpailu – V sport+ Suomi & Viaplay
LUE MYÖS
- Renkaat pettivät Tuukka Taposen – tylysti ulos pisteiltä
- Jyväskylän SM-ralli 2026: Tulokset
- Fernando Alonsosta tärähti villi huhu
- Espanjan aika-ajoista muodostui trilleri – Charles Leclerc täräytti ratkaisuhetkillä ulos
- George Russell nakutti kärkiajan – Valtteri Bottaksella karmea vaaratilanne
- Valtteri Bottas onnistui Barcelonan harjoituksissa – kärjessä äärimmäisen tasaista
- Monacon kiista syvenee – McLaren ja Red Bull vastustamassa FIA:n ratkaisua
- FIA kumosi rangaistukset – Monacon GP:n palkintokoroke uusiksi
- Erno Kostamon leikkaukset onnistuivat – pääsee pian palaamaan Suomeen
- Useat F1-tallit vaihtavat kuljettajaa Barcelonassa – nämä tulokkaat saavat näyttöpaikan
- Robin Räikkönen kerää voittoja Euroopassa – nyt Kimi kommentoi poikansa tulevaisuutta
- Cadillacin johtaja teki kantansa selväksi Valtteri Bottaksesta
- Valtteri Bottas onnistui Barcelonan harjoituksissa – kärjessä äärimmäisen tasaista
- Suomalaiskuski palaa USA:n rallicrossradoille – alla F1-autoakin nopeammin kiihtyvä laite
- Rangaistus tuli – Cadillacin historian avauspiste romukoppaan
- Valtteri Bottaksen Monacon GP päättyi keskeytykseen – talli paljasti syyn
- FIA kumosi rangaistukset – Monacon GP:n palkintokoroke uusiksi
- F1-kuskeja odottaa tukalat oltavat Barcelonassa
- MM-rallin järjestäjä vihjaa yllätyksestä: Ott Tänak saatetaan nähdä lähtöviivalla
- George Russellilta katkera tilitys Monacossa – Mika Salo ei niele tallin selitystä