Juuri nyt: Red Bull -kuski saamassa potkut ajotehtävistä – korvaaja on jo tiedossa

Koko kauden huhumyllyn keskellä ajanut Sergio Perez on joutumassa sivuun F1-kuskin tehtävistä.
Pahasti kahden edelliskauden aikana alisuorittanut meksikolainen on saamassa potkut Red Bullin kisakuljettajan pestistä. Meksikolainen solmi uuden kaksivuotisen sopimuksen alkukesästä, mutta suoritukset eivät ole enää hyväksyttävällä tasolla energiajuomatallin mielestä.
Perezin ero tallikaveri Max Verstappeniin oli viime kaudella F1-historian suurin MM-pisteissä tallitoverusten välillä. Ennätys saattaa mennä vielä uudestaan rikki kauden päätöskilpailussa Abu Dhabissa.
Perez itse on toistellut medialle jatkavansa tallissa, sillä hänellä on sopimusta jäljellä. Red Bull on kuitenkin asettanut purkupykäliä konkarin sopimukseen, jotka talli voi laukaista tarpeen tullen.
Perez siirtyy Red Bull -organisaation taustajoukkoihin, joten pesti tallissa ei loppuisi täysin.
Hänen paikalleen nousee VCARB talliin USA:n osakilpailussa nostettu Liam Lawson. Japanilaiskuljettaja Yuki Tsunodan polku kärkitalliin näyttäisi olevan kiinni lopullisesti. Tsunodan vauhti on ollut sisartallin kuljettajista selkeästi parasta koko kauden, mutta miehen luonne herättää RB-organisaatiossa kysymyksiä.
Tsunodan rinnalle VCARB-talliin nousee tallin juniorikuljettaja Isack Hadjar.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- FIA:n tiukalle kiroilusäännölle ensimmäinen rikkoja – rallitähdelle tärähti jättisakot
- Elfyn Evans rykäisi jättipotillaan karkumatkalle – tässä rallin MM-sarjan pistetilanteet
- Kalle Rovanperälle raju pettymys Ruotsissa – ”Ei meidän puolesta hirveästi kerrottavaa”
- McLaren paljasti ensimmäisenä uuden F1-autonsa
- Valtteri Bottaksella ja Mercedeksellä herrasmiessopimuksesta – ”En usko heidän estävän minua”
- Näin näet Ruotsin MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Katso video – Brad Pittin tähdittämästä F1-elokuvasta esimakua
- FIA uhkaa tehdä tympeän muutoksen F1-sarjaan
- Valtteri Bottas vahva ehdokas uuteen F1-talliin – suomalainen kamppailee kilpailuvoittajaa vastaan
- F1-hylkiö sopimukseen Ferrari-tallin kanssa – petaa paikkaa Cadillacille?