FIA:n uusin tempaus oli liikaa – Max Verstappen uhkaa lopettaa F1-uransa
Red Bull -tähti Max Verstappen vihjasi Singaporen GP -viikonlopun päätteeksi uransa ennenaikaisella päättämisellä, mikäli FIA jatkaa typerien rangaistuksien jakelua.
FIA langetti hollantilaiselle rangaistuksen perjantaina rumasta kielenkäytöstä torstaisessa lehdistötilaisuudessa. Tämä johti taas siihen, että hallitseva maailmanmestari oli todella niukkasanainen viikonlopun seuraavissa haastatteluissa.
– Minulla ei ole mitään teitä vastaan, mutta minun pitää olla varovainen mitä sanon, etten saa lisää rangaistuksia, sanoi Verstappen lauantaina lehdistön edessä.
Sunnuntaisen Singaporen GP:n jälkeen Verstappenilta udeltiin hänen uransa pituudesta, mikäli FIA pitää uudesta linjauksestaan jatkossakin yhtä ankarasti kiinni.
– Tottakai. Tarkoitan, että tällaiset asiat vaikuttavat ehdottomasti tulevaisuuteeni. Et saa olla oma itsesi tai muuten saat tulla toimeen tällaisten typerien asioiden kanssa, kommentoi Verstappen.
– Olen siinä vaiheessa uraani, etten halua tällaista koko ajan, sillä se on todella uuvuttavaa. Toki menestyminen ja kisojen voittaminen on mukavaa, mutta mestaruuksien saavutettua sitä haluaisi pitää hauskaakin.
– Me kaikki puskemme koko ajan äärirajoilla takajoukkoja myöten. Jos pitää tulla toimeen tällaisten typerien asioiden kanssa jatkuvasti, se on minulle vain yksi syy lisää olla jatkamatta lajin parissa, sanoi kolminkertainen maailmanmestari.
Verstappen sijoittui sunnuntaina Marina Bayn katuradalla toiseksi. Kilpailun voittanut Lando Norris kavensi hollantilaisen pistejohdon 52 pisteeseen. F1-kautta on jäljellä vielä kuuden kisaviikonlopun verran.
LUE LISÄÄ
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Kuva: Valtteri Bottas yksityiskoneessa F1-supertähtien kanssa – yksi kuitenkin puuttui
- MM-ralli palaa Skotlantiin – edellisestä kisasta yli 30 vuotta
- SuomiF1 Podcast: F1-kuskin raju kohtelu nousi jälleen esiin – ”Sinä olet ongelma”
- Kipuihin Kiinan GP:n keskeyttänyt Fernando Alonso pitää huumoria yllä: ”Häviämme akkumestaruuskilpailun”
- Max Verstappen raivosi faneille Kiinan GP:n jälkeen – ”Jos pidät tästä, et tiedä lajista mitään”
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Palkintopallilla hulvaton moka – Kimi Räikkönen Kiinan GP:n voittajaksi
- Kyynelten sunnuntai moottoriurheilussa – Takamoto Katsuta ja Kimi Antonelli liikuttuivat voittojensa jälkeen
- Japanin GP 2026 – F1 | Aikataulu, tv, tulokset
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Kiinan GP:n harjoituksissa selkeä marssijärjestys