F1-kuljettajalle musertava viesti pomolta
F1-konkari Daniel Ricciardon ura kuninkuusluokassa vaikuttaa olevan loppusuoralla.
Red Bullin kuljettaja-akatemian pomo Helmut Marko on hiljattain kertonut aussikuljettajalle, että haaveet Red Bullin ykköstiimissä voidaan unohtaa ainakin tältä erää.
Ricciardokin on ollut F1-paluunsa jälkeen avoin asian suhteen ja kertonut tähtäävänsä Max Verstappenin tallikaveriksi vielä viimeisen kerran huippuauton puikkoihin. Kahdeksankertaisen osakilpailuvoittajan kyyti ei ole kuitenkaan vakuuttanut sitä vertaa, että hänet olisi istutettu surkeaa kautta ajaneen Sergio Perezin tilalle nyt tai lähitulevaisuudessa.
– Daniel istutettiin autoon ja jos hän olisi ollut merkittävästi nopeampi kuin Yuki Tsunoda, niin siinä olisi ollut ideaa tuoda hänet takaisin Red Bull Racingille, kertoo Marko ESPN:lle.
– Mutta hänelläkin on ollut ylä- ja alamäkiä, eikä hän ole tähän mennessä täyttänyt kriteereitä ollakseen Red Bullin kuljettaja, tokaisi Red Bull -pomo.
Sergio Perezin uskottiin saavan kenkää F1-sarjan kesätauon alkaessa, mutta monien yllätykseksi energiajuomatalli päätti pitää meksikolaiskonkarin kuluvan kauden loppuun. Red Bull on kuitenkin painottanut, ettei Perezin kahden vuoden jatkopahvista huolimatta hänen paikkansa ei ole kuitenkaan lukkoon lyöty ensi kauden osalta.
Mikäli Ricciardo ei kesätauon jälkeen pysty esittämään maata mullistavia suorituksia, tulee hänen F1-uransa todennäköisesti päätökseen. Red Bullilla riittää vaihtoehtoja ja ainakin Liam Lawson on saatava ensi kaudeksi kisakuskin pestiin tai muuten uusiseelantilainen saattaa loikkia muualle.
LUE MYÖS: Lähde: F1-guru on tallivalintansa tehnyt – sopimuksen arvo 100 miljoonaa
LUE LISÄÄ
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Kuva: Valtteri Bottas yksityiskoneessa F1-supertähtien kanssa – yksi kuitenkin puuttui
- MM-ralli palaa Skotlantiin – edellisestä kisasta yli 30 vuotta
- SuomiF1 Podcast: F1-kuskin raju kohtelu nousi jälleen esiin – ”Sinä olet ongelma”
- Kipuihin Kiinan GP:n keskeyttänyt Fernando Alonso pitää huumoria yllä: ”Häviämme akkumestaruuskilpailun”
- Max Verstappen raivosi faneille Kiinan GP:n jälkeen – ”Jos pidät tästä, et tiedä lajista mitään”
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Palkintopallilla hulvaton moka – Kimi Räikkönen Kiinan GP:n voittajaksi
- Kyynelten sunnuntai moottoriurheilussa – Takamoto Katsuta ja Kimi Antonelli liikuttuivat voittojensa jälkeen
- Japanin GP 2026 – F1 | Aikataulu, tv, tulokset
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Kiinan GP:n harjoituksissa selkeä marssijärjestys