Ferrarit järjestelivät sensaatiota Australiassa – kunnes tuttu mies pilasi juhlat
Australian GP:n aika-ajot ajettiin lauantai-aamuna Suomen aikaa. Erittäin jännittävän aika-ajon päätteeksi paalupaikalle täräytti Red Bull -tähti Max Verstappen.
Q1
Aika-ajojen avausosio vahvisti jälleen sen, ketkä ovat edelleen vauhdillisesti hukassa. Pieniä yllätyksiä kuitenkin nähtiin, kun Esteban Ocon onnistui repimään surkealla autolla itsensä toiseen osioon. Sen lisäksi Daniel Ricciardon nopein aika hylättiin, joka pudotti australialaisen jatkosta.
Samalla putoajien rooliin jäivät Nico Hülkenberg, Pierre Gasly sekä Zhou Guanyu, joka teloi autonsa keulaa viimeisellä vedollaan. Zhoun tallikaveri Valtteri Bottas sen sijaan onnistui ajamaan huippukierroksen ja oli 13:s. Suomalainen jäi kärkiajasta noin kahdeksan kymmenystä ja pääsi ensimmäistä kertaa tällä kaudella aika-ajojen toiseen osioon.
Q2
Aika-ajojen toisessa osiossa nähtiin jo jännittävää säpinää ja yllätyksestä negatiivisessa varjossa vastasi Mercedeksen Lewis Hamilton. Kahdeksan kertaa Australiassa paalulla ollut Hamilton oli 11:s ja putosi niukasti jatkosta. Britti on läpi viikonlopun ollut vaikeuksissa autonsa kanssa, eikä ole ollut tyytyväinen sen käytökseen.
RB:n Yuki Tsunoda teki puolestaan kovan tempun ja täräytti Saudi-Arabian tapaan aika-ajojen viimeiseen osioon. Suomalaisittain aika-ajo oli positiiviinen, vaikka Bottas toiseen osioon jäikin. Suomalaiskuski sai kohtuullisen kierroksen tauluun ja starttaa sunnuntain osakilpailuun ruudusta 13.
Viimeisestä osiosta karsiutuivat Hamiltonin ja Bottaksen lisäksi Alex Albon, Kevin Magnussen sekä tekemättömässä paikassa ollut Ocon.
Q3
Ferrari vaikutti pitkään vahvalta valtaamaan jopa eturivin kokonaan itselleen, mutta lopulta maailmanmestari Verstappen teki tutut temput ja täräytti viimeisessä osiossa muille jauhot suuhun. Sen lisäksi Charles Leclerc epäonnistui Q3:ssa totaalisesti ja jäi viidenteen ruutuun. Muun muassa monacolaisen viimeinen veto meni täysin reisille ja Ferrari-kuski joutui jättämään sen kesken.
Carlos Sainz pääsi lähimmäksi hollantilaista ja lähtee toisesta lähtöruudusta kilpailuun. Kolmanneksi ehti Verstappenin tallikaveri Sergio Perez. Meksikolainen sai kuitenkin myöhemmin tuomaristolta kolmen lähtöruudun rangaistuksen.
Sainzin suoritus on erinomainen peilaten siihen, että vain pari viikkoa sitten espanjalainen piipahti tulehtuneen umpisuolen takia leikkauspöydällä. Viimeistä kauttaan Ferrarilla ajava Sainz jäi paalusta lopulta runsaat vajaa kolme kymmenystä. Australian GP:n lähtöjärjestys alla.
Australian GP:n lähtöjärjestys
- Max Verstappen, Red Bull
- Carlos Sainz, Ferrari +0,270
- Lando Norris, McLaren +0,400
- Charles Leclerc, Ferrari +0,520
- Oscar Piastri, Mclaren +0,657
- Sergio Perez, +0,359 *Kolmen lähtöruudun rangaistus
- George Russell, Mercedes +0,809
- Yuki Tsunoda, RB +0,873
- Lance Stroll, Aston Martin +1,157
- Fernando Alonso, Aston Martin +1,637
- Lewis Hamilton, Mercedes
- Alexander Albon, Williams
- Valtteri Bottas, Sauber
- Kevin Magnussen, Haas
- Esteban Ocon, Alpine
- Nico Hülkenberg, Haas
- Pierre Gasly, Alpine
- Daniel Ricciardo, RB
- Zhou Guanyu, Sauber
Logan Sargeant ei osallistunut Williamsin varaosien puutteen takia.
LUE LISÄÄ
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kroatian MM-ralli 2026: Ohjelma, erikoiskokeet, televisiointi ja osallistujat
- Max Verstappen ylivoimaan – Jesse Krohn kuudentena
- Toyota-pomo avautui: tästä syystä Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin
- Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin – tiimi reagoi välittömästi
- Kalle Rovanperältä shokki-ilmoitus: ”Siirryn sivuun kisoista ja Super Formulasta”
- McLaren uskoo tehneensä läpimurron Kiinan GP:n katastrofin jälkeen
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- Aston Martinilta isoja uutisia: Adrian Newey sivuun – Audin pomo hyppää tilalle
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Toyota-pomo avautui: tästä syystä Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin
- Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin – tiimi reagoi välittömästi
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Kalle Rovanperältä shokki-ilmoitus: ”Siirryn sivuun kisoista ja Super Formulasta”
- McLaren uskoo tehneensä läpimurron Kiinan GP:n katastrofin jälkeen
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Draamaa F1-radalla – näin Sergio Pérez ja Valtteri Bottas kommentoivat asiaa
- Max Verstappen raivosi faneille Kiinan GP:n jälkeen – ”Jos pidät tästä, et tiedä lajista mitään”