Charles Leclerc harjoitusten nopein – Williamsilta huolestuttava uutinen
Australian GP:n perjantainen harjoituspäivä on jo paketissa. Suomen aikaa aamulla ajetun toisen harjoituksen nopein mies oli Ferrari-ässä Charles Leclerc.
Maailmanmestari Max Verstappen koki pieniä vastoinkäymisiä, sillä hollantilainen menetti arvokasta rata-aikaa. Red Bull -tähden kilpuriin päätettiin vaihtaa uusi lattia, joten Verstappen joutui katselemaan sivusta ensimmäiset 35 minuuttia.
Verstappen pääsi kuitenkin lopulta ajamaan tukun kierroksia ja oli harjoitusten toiseksi nopein. Hänen nopein noteerauksensa jäi Leclercin kärkiajasta hieman vajaat neljä kymmenystä. Tallit ei vieläkään paljastaneet korttejaan, vaan keskittyivät jälleen enemmän pitkiin vetoihin erityisesti pehmeämmällä renkaalla. Etenkin Red Bull kaasutteli jälleen selkeästi todella alhaisella löylyllä.
Kolmanneksi nopein oli ajohommiin palannut Carlos Sainz, ennen Aston Martin -kaksikko Lance Strollia sekä Fernando Alonsoa.
Avausharjoituksessa ulosajanut Alex Albon ei pystynyt osallistumaan toiseen treeniin ollenkaan, sillä Williams ei saanut hänen kilpuriaan kuntoon. Samalla brittitallista kuultiin kummia. Albonin auton kori vaurioitui avausharjoituksen tällissä, eikä tallilla ole toista mukana Australiassa. Tämä saattaa tarkoittaa sitä, että tallikaveri Logan Sargeant joutuu antamaan loppuviikonlopuksi autonsa Albonille ja amerikkalainen joutuu jäämään ajotehtävistä kokonaan sivuun.
Albert Parkin rata vaikuttaa tarjoavan todellisen haasteen kuskeille, sillä virheitä ja pieniä poistumisia nähtiin myös toisen harjoitussession aikana.
Mercedes-tähti Lewis Hamilton tuntui olevan suurissa vaikeuksissa. Britti raportoi jo ensimmäisessä treenissä auton käytöksestä, eikä konkari ollut toisessakaan lainkaan tyytyväinen työkalunsa toimintaan. Hamilton jäi tuloslistallakin kolmanneksi viimeiseksi tallikaveri George Russellin ehtiessä kuudenneksi.
Suomalaiskuski Valtteri Bottas löytyi harjoituksissa enemmän tai vähemmän tutuilta sijoilta. Sauber-konkari oli listan 14:s ja jäi järjestä noin 1,3 sekuntia.
Australian GP -viikonloppu jatkuu aikaisin lauantai-aamuna, kun ohjelmassa on kolmas tunnin mittainen harjoitussessio, joka käynnistyy kello 03:30 Suomen aikaa. Aika-ajot starttaavat puolestaan 07:00. Toisten harjoitusten tulokset alla.
Australian GP:n 2. vapaat harjoitukset
- Charles Leclerc, Ferrari
- Max Verstappen, Red Bull +0,381
- Carlos Sainz, Ferrari +0,430
- Lance Stroll, Aston Martin +0,545
- Fernando Alonso, Aston Martin +0,635
- George Russell, Mercedes +0,674
- Oscar Piastri, McLaren +0,800
- Sergio Perez, Red Bull +0,813
- Lando Norris, McLaren +0,878
- Yuki Tsunoda, RB +0,911
- Zhou Guanyu, Sauber
- Daniel Ricciardo, RB
- Logan Sargeant, Williams
- Valtteri Bottas, Sauber
- Pierre Gasly, Alpine
- Nico Hülkenberg, Haas
- Esteban Ocon, Alpine
- Lewis Hamilton, Mercedes
- Kevin Magnussen, Haas
Alex Albon ei osallistunut Williamsillaan ollenkaan
LUE LISÄÄ
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Max Verstappen raivosi faneille Kiinan GP:n jälkeen – ”Jos pidät tästä, et tiedä lajista mitään”
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Palkintopallilla hulvaton moka – Kimi Räikkönen Kiinan GP:n voittajaksi
- Kyynelten sunnuntai moottoriurheilussa – Takamoto Katsuta ja Kimi Antonelli liikuttuivat voittojensa jälkeen
- Japanin GP 2026 – F1 | Aikataulu, tv, tulokset
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Kimi Antonelli voitti Kiinan GP:n – podiumilla myös pitkästä aikaa tuttu kasvo
- McLarenille katastrofi – molemmat kuskit ulos jo ennen starttia
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- Kiinan GP:n harjoituksissa selkeä marssijärjestys
- McLarenille katastrofi – molemmat kuskit ulos jo ennen starttia
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen