Näkökulma: FIA herätys – F1-sarjan räiskyvä väripaletti tuotava takaisin
F1-kausi 2024 lähestyy kovaa vauhtia ja fanien näkökulmasta eletään jännittävimpiä aikoja ennen talvitestien sekä avauskilpailun alkua.
Tallit ovat esitelleet uusia menopelejään, vaikka suurin osa onkin vielä päätynyt pelkän väriteeman esittelemiseen, mikäli voidaan väreistä edes puhua. Esittelytilaisuuksien jälkeen käteen on jäänyt pääasiassa latistunut ihmetys pelkästä paljaasta hiilikuidusta, joita nykyformuloiden värityksessä suositaan painon säästämiseksi.
Kolikolla on tässäkin tapauksessa kääntöpuolensa, sillä insinöörien ja koko F1-organisaatioiden näkökulmasta tilanne on ymmärrettävä, kun jokainen lisägramma autossa vaikuttaa kilpurin suorituskykyyn. Samaan hengenvetoon toisella puolella on joukko, jolle tuotetta pääosin myydään. Estetiikka on iso tekijä katsojan näkökulmasta ja värejä lisäämällä olisi helpompaa ennen kaikkea tunnistaa oma talli/kuljettaja tumman massan seasta, mikäli laitteet olisivat hieman räiskyvämpiä.
Oliko ennen sitten kaikki paremmin? Todennäköisesti ainakin tältä osin, kun muistelee aikoja, jolloin tallien pääsponsorit määrittivät kilpureiden päävärit, eikä jokainen väriteema ollut hiilikuidun tumma. Toki mainontaankin on tullut omat rajoituksensa vuosien saatossa ja monet muistavat etenkin 80- ja 90-luvun tupakkamainoskilpurit, jotka olivatkin väritykseltään upeita. Mutta oliko esimerkiksi Alpinen uusin väritys pääsponsori BWT:n väreissä? Hiilikuitu paistaa omaan silmään eniten ja itse asiassa tiimi julkisti kaksikin eri ”väritystä”, jotka eivät juurikaan anna kunniaa pääsponsorille. En tiedä nykyisten sponsorisopimusten taloudellisista luvuista, mutta jättäisin muutaman miljoonan yhtiöni tilille, mikäli saisin vastineeksi pelkkää tummaa tilkkutäkkiä päävärin ollessa vaaleanpunaista.
KATSO MYÖS: Williamsin F1-talli esitteli tulevan kauden ilmeensä – tältä se näyttää
Kuninkuusluokan sääntökirjassa riittää sivuja ja kohtia, jotka aiheuttavat harmaita hiuksia henkilölle, jos toisellekin, mutta olisiko liikaa pyydetty talleja maalaamaan autonsa kokonaan? Tällä hetkellä F1-sarjan päätähdet eivät tuiki, vaan ovat pääasiassa massaan hukkuvia mustia aukkoja.
F1-sarjan historiassa suurimmaksi osaksi voittajat muistetaan ja auto on kaunis, kun se voittaa, mutta monet kilpurit ovat jääneet elämään ikuisesti formulafanien muisteihin nimenomaan ikonisten värityksiensä johdosta.
LUE LISÄÄ
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kalle Rovanperältä shokki-ilmoitus: ”Siirryn sivuun kisoista ja Super Formulasta”
- McLaren uskoo tehneensä läpimurron Kiinan GP:n katastrofin jälkeen
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- Aston Martinilta isoja uutisia: Adrian Newey sivuun – Audin pomo hyppää tilalle
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- Ferrari-tähti tyrmää sääntökritiikin – ”Hauskaa ja makeeta kisaamista”
- Draamaa F1-radalla – näin Sergio Pérez ja Valtteri Bottas kommentoivat asiaa
- MM-rallin jättiyllätys sai Kalle Rovanperän herkistymään
- F1-maailmassa liikkuu hurja huhu – nyt Toto Wolf laukoi suorat sanat
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalle uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- McLarenille katastrofi – molemmat kuskit ulos jo ennen starttia