Valtteri Bottakselta jämäkät terveiset tiiminsä taktiikkavelhoille: ”Jos tehdään samaa kuin muut, niin ei sillä pitkälle päästä”
Alfa Romeon Valtteri Bottaksella oli turha reissu Hollannin Zandvoortissa. Suomalainen oli ruutulipulla 15:s, eikä pisteille ollut vaihtelevissa olosuhteissa asiaa.
Lähtökohdat ei myöskään päätä huimanneet, kun suomalainen starttasi ruudusta 18. Alfa Romeolla on ollut vaikeuksia saada rengaslämpöjä ylös märällä radalla, eikä kisassa auto toiminut kuivallakaan. Taipaletta ei helpottanut myöskään taktiset päätökset, jotka menivät Bottaksen kohdalla jälleen kerran pieleen.
– Oli vaikeaa, mutta pysyttiin ainakin viivojen välissä. Meidän vauhdilla pitäisi taktisesti osua kaikki kohdilleen ja tänään ei osunut, kommentoi Bottas Viaplaylle.
Suomalaiskuski paljasti, että hän olisi itse halunnut heti alussa tulla varikolle hakemaan välikelin pyörää alle, kun sade alkoi. Tallikaveri Zhou Guanyu otettiin ensimmäisten joukossa sisään ja majaili päätöksen myötä kilpailun ensimmäisten kierroksien jälkeen parhaimmillaan toisena.
Bottasta harmitti, ettei häntä kuunneltu ja hän koki mahdollisuuksien pisteisiin kaatuneen jo siinä kohtaa kisaa.
– Kahteen kertaan alussa kysyin, että saako tulla sisään. Ensimmäisen kerran jo ennen lähtöä, mutta kiellettiin tulemasta, että täytyy katsoa syyt siihen. Menetettiin hyvät mahdollisuudet alussa, kertoi Bottas.
– Tänään ei mennyt päätökset nappiin, että jos me tehdään samaa taktiikkaa kuin muut, niin ei sillä pitkälle päästä. Ei olla palaveria ehditty vielä pitää, mutta katsotaan, totesi Bottas tiiminsä päätöksistä.
LUE MYÖS:
- Maailmanmestari nosti esiin huolen ensi kauden WRC-autoista – ”Voi yllättää”
- Red Bullin junioritallissa kytee ongelma – asiantuntijalta suoraa puhetta
- Vahvistus: Haas kiinnitti Ferrarin brassilupauksen
- Charles Leclerc Red Bullille? Kohupomo kertoo miksi neuvottelut epäonnistuivat
- F1-mestarikandidaatti romahtanut täysin – tallipäälliköltä tyly viesti
- Robin Räikkönen paketoi menestyksekkään kautensa – ”Olen valmis ensi vuoteen”
- Max Verstappenin taustajoukot estivät Fernando Alonson Red Bull -sopimuksen
- Tunturirallin reitti julkaistiin – legendaarinen erikoiskoe tekee paluun
- Red Bull -pomolle hurja sopimus – jatkopahvi pidempi kuin Max Verstappenilla
- F1:n loppukauden yllä leijuu uhka – Qatarin emiiriltä huolestuttava lausunto
- Uransa päättänyt Esapekka Lappi palasi heti rallin pariin
- F1-sarjasta tervetullut vahvistus: V8-moottoreiden paluu aikaistuu
- Jari-Matti Latvala: iso paljastus Kalle Rovanperästä!
- Kalle Rovanperällä oli seuraa lauantaina – päivitteli kuulumisiaan Monacosta
- Yllättävä lopputulos: Sami Pajari taipui suomalaiskonkarille!
- Valtteri Bottakselta erikoinen väite Cadillacista – ”Parempi kuin Mercedeksellä”
- Thierry Neuville ei aja täyttä MM-kautta 2027 – näin hän perustelee ratkaisuaan
- Lewis Hamiltonilta suora viesti tiimiradioon Singaporen kilpailun jälkeen
- Valtteri Bottakselle huudetaan potkuja – suomalainen ymmällään
- Rallilegenda Sébastien Loeb testasi uutta WRC-autoa – teki heti yhden asian selväksi