Kylkiluut hellänä – näin Kalle Rovanperä summasi ulosajonsa

Toyota-tähti Kalle Rovanperän haaveet kotirallinsa voitosta kariutuivat huimaan ilmalentoon perjantai-iltana Myhinpäällä.
Legendaarinen ja vauhdikas Myhinpään vuoristorata näytti raakuutensa ja suomalaiskaksikko Rovanperä sekä Jonne Halttunen päätyivät katolleen tien poskeen.
Ennen sitä tilanne näytti hyvältä ja suomalaisässä kasvatti pätkä pätkältä hieman johtoaan huolimatta siitä, että hän oli perjantaina ensimmäisenä autona liikenteessä. Rovanperä kertoi ulosajon ärsyttäneen, sillä mielestään hän ei tullut kohtalokkaaseen mutkaan millään tasolla liian kovaa.
– Pitkästä aikaa tuntui itekin siltä, ettei oikein voinut tehdä mitään, niin se vaan lisää harmitusta. Jarrun jälkeen tuntui, että kaikki on hallinnassa, mutta sitten ei ollut varmaan mitään muuta linjaa kuin pienten autojen jäljiltä, niin takapyörille jäi sitten vaan jotain mutaa ja siitä täyteen slaidiin, summaa Rovanperä tilannetta CMorelle.
– Puolispinnattiin toisen puolen ojaan ja osuttiin sitten kallioon mistä lähti hienosti ilmaan, kertoi hallitseva mestari.
Auto nousi korkealle ilmaan ja putosi Rovanperän kylkiluiden tuntojen mukaan juurikin kylki edellä ensin maahan.
– Kylkiluissa sen verran tuntuu, että kyljelleen ollaan tultu ainakin johonkin. Ärsyttävä ulosajo niin sanotusti, kun tuntuu, ettei menty liian kovaakaan siihen paikkaan, harmitteli Rovanperä.
Suomalaisen kropasta otetaan vielä kuvat kyljestä, sillä kipuja alueella on. Pettymys oli kuitenkin kova ja etenkin siitä syystä, että Rovanperä koki ajavansa maltilla ja siitä huolimatta paineli pohja-aikoja.
– Tuntuu vähän siltä, että jäi taas tyhjä arpa käteen, summasi MM-kärki.
Toyota-tähti ei osannut vielä kertoa, että pystyvätkö he huomenna palaamaan kilpailuun mukaan. Mikäli näin käy, olisi suomalaisella vielä mahdollisuus napsia balsamia haavoihin sunnuntain Power Stage -erikoiskokeelta.
LUE MYÖS: Esapekka Lappi satutti nilkkaansa rajussa ulosajossa – otti virheen omaan piikkiinsä
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- F1-tulevaisuudestaan taisteleva kuski niskuroi USA:n GP:ssä – tallilta rajua ryöpytystä: ”Olemme pettyneitä häneen”
- Red Bull sortui härskiin temppuun – yritti sabotoida Lando Norrisin starttia
- Carlos Sainzilta karu virhearvio – rangaistus seuraavaan kilpailuun
- Max Verstappen lähestyy uskomatonta temppua – nelinkertaiselle mestarille ylivoimainen voitto Texasissa
- Jatkuuko Max Verstappenin loppukiri? Tässä USA:n GP:n lähtöjärjestys
- Kalle Rovanperältä huikea temppu – Toyota varmisti valmistajien mestaruuden
- McLaren-pomo haukkui kilpailijansa pystyyn – perui myöhemmin puheensa
- Max Verstappen jälleen paalulle – MM-kärki Oscar Piastri epäonnistui
- McLarenille katastrofi USA:n sprintistä – Max Verstappenilta kiitos ja kuittaus
- Draamaa mestaruustaistossa! McLarenit kolaroivat jälleen
- Valtteri Bottakselta yllätyspaluu F1-sarjaan USA:ssa? Tallille kävi hulvaton moka
- Max Verstappen naureskelee McLarenin papaija-säännöille: ”He ovat itse luoneet ongelman”
- USA:n sprintin aika-ajoissa järjetöntä sekoilua – Max Verstappen jälleen nopein
- F1-sarja palaa Pohjois-Amerikkaan – tässä USA:n GP:n lähetysajat
- F1-tulevaisuudestaan taisteleva kuski niskuroi USA:n GP:ssä – tallilta rajua ryöpytystä: ”Olemme pettyneitä häneen”
- Red Bull sortui härskiin temppuun – yritti sabotoida Lando Norrisin starttia
- Virallinen vahvistus: Tässä ovat Mercedeksen ensi kauden kuljettajat
- Näin Max Verstappen kommentoi mestaruusmahdollisuuksiaan
- Christian Horner Ferrari-huhuissa – tuulinen pesti jälleen vaakalaudalla
- McLaren-pomo haukkui kilpailijansa pystyyn – perui myöhemmin puheensa