Mitä ylivoimaa! Kalle Rovanperä kiistaton Viron kuningas – Power Stage -pohjat kirsikkana kakun päällä
Viron vauhdikas MM-ralli on saatiin pakettiin sunnuntaina. Viron kuninkaaksi kruunattiin kiistattomasti Toyotan Kalle Rovanperä.
Hallitseva maailmanmestari dominoi kilpailua mielin määrin perjantain jälkeen. Suomalaistähti paukutti vielä rallin päättäneelle Power Stagelle nopeimman ajan ja täräytti näin ollen 13 peräkkäistä pohja-aikaa sekä viisi lisäpistettä plakkariinsa.
– Tärkeä kilpailu ja oli hyvä saada loistopisteet. Tämä on yksi suosikkikilpailuni kalenterista ja sääli, ettei voitu taistella Ottin (Tänak) kanssa, mutta uskon hänen tulevan kovaa Suomessa, sanoi Rovanperä maalissa.
– Virolaisetkin ovat tukeneet meitä paljon ja tämä on mahtava fiilis. Tämä on ehdottomasti yksi parhaista ralleista, fiilisteli Rovanperä.
Rovanperä pätki toiseksi sijoittuneen Hyundain Thierry Neuvillen lopulta 52,7 sekunnilla. Suomalaisen MM-johto on jo 55 pistettä, ennen kahden viikon päästä ajettavaa Suomen MM-rallia.
Esapekka Lapin ralli käynnistyi perjantaina kankeasti kakkospätkällä hybridijärjestelmän mentyä pois päältä. Lappi antoi tuolloin muutamia sekunteja tasoitusta muille ennen päivähuoltoa, mutta kaasutteli tämän jälkeen käytännössä tasatahtiin tallikaveri Neuvillen kanssa.
Pieksämäen mies taisteli kuitenkin käytännössä koko rallin Toyotan Elfyn Evansia vastaan kolmannesta sijasta ja voitti tämän kamppailun. Palkintona jälleen yksi palkintopallisijoitus ja hyviä pisteitä plakkariin.
– Vahva viikonloppu tiimille. Olimme lähempänä Toyotaa kuin odotimme, mutta silti liian kaukana. Pitää jatkaa työskentelyä ja kiitokset tiimille, veisteli Lappi kilpailunsa.
Teemu Suninen teki miehen työn ja selvitti Viron rallin kunnialla läpi vähäisestä kokemuksestaan työkalunsa parissa huolimatta. Suninen ei sortunut virheisiin ja onnistui vetämään maltilla koko kilpailun. Tuloksena hieosti viides sija ja vauhdin voi odottaa vain kiihtyvän Suomen MM-rallissa.
– Todella iloinen ja spesiaali fiilis. Teimme kaikki mihin pystyttiin ja ollut aika tunteellinen ralli. Iso kiitos Hyundaille, mahtava ympäristö työskennellä siellä, joten kiitokset heille, kiitteli Suninen vuolaasti saamaansa mahdollisuutta.
Taistelu rallin kuudennesta sijasta kääntyi lopulta viimeisellä pätkällä M-Sportin Pierre-Louis Loubet´n hyväksi vaivaisella 0,3 sekunnin erolla. Kahdeksas sija meni Ott Tänakille, jonka ralli meni jättirangaistuksen takia piloille jo ennen alkujaan.
WRC2:n puolella nähtiin myös palkintopallilla Suomen lippuja kaksin kappalein, kun Sami Pajari sijoittui toiseksi ja Emil Lindholm kolmanneksi. Luokkavoiton vei Andreas Mikkelsen.
MM-rallikausi jatkuu kahden viikon kuluttua Suomen MM-rallin merkeissä. Viron lopputulokset alla.
Viron MM-rallin lopputulokset
- Kalle Rovanperä & Jonne Halttunen, Toyota
- Thierry Neuville, Hyundai
- Esapekka Lappi & Janne Ferm, Hyundai
- Elfyn Evans, Toyota
- Teemu Suninen & Mikko Markkula, Hyundai
- Pierre-Louis Loubet, M-Sport Ford
- Takamoto Katsuta, Toyota
- Andreas Mikkelsen, Skoda (WRC2)
- Sami Pajari & Enni Mälkönen, Skoda (WRC2)
- Emil Lindholm & Reeta Hämäläinen, Hyundai (WRC2)
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- F1-testien analyysi – tässä kierroskunkut ja nopeimmat ajat
- F1-fanin uusi vakiovaruste – tässä on SuomiF1 Podcast
- F1-talvitestit: Ferrarilla vaikuttaa olevan ainakin yksi ylivoimainen ase käytössään
- F1-talli jo kriisin partaalla – uusi auto jatkuvasti radan varressa
- Ferrari kohahdutti F1-testeissä – Aston Martinilla perustavanlaatuisia ongelmia
- Mercedes-pomo Toto Wolffilta täysi romahdus lehdistötilaisuudessa – ”Kohta nimeni löytyy Epstein-asiakirjoista”
- Ferrari esitteli mielettömän innovaation talvitesteissä – takasiipi ylösalaisin
- Mercedes-moottorin laillisuus edelleen kyseenalainen – säännöt saattaa muuttua kesken kauden
- Valtteri Bottaksen aloitus uuteen testiviikkoon kertoo karua faktaa – tekniset murheet kiusasivat talleja
- Ferrari säväytti F1-testeissä – tallin uusi päivitys toi kovan kärkiajan
- F1-talli jo kriisin partaalla – uusi auto jatkuvasti radan varressa
- Mercedes-pomo Toto Wolffilta täysi romahdus lehdistötilaisuudessa – ”Kohta nimeni löytyy Epstein-asiakirjoista”
- Riihimäki SM-ralli 2026: Reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Uudet F1-autot aiheuttivat uuden turvallisuushuolen – starttiproseduuriin muutos?
- Ferrari esitteli mielettömän innovaation talvitesteissä – takasiipi ylösalaisin
- F1-talvitestit: Ferrarilla vaikuttaa olevan ainakin yksi ylivoimainen ase käytössään
- Red Bullilta taas massiivinen uutinen: Tallin pääsuunnittelija jättää tehtävänsä välittömästi
- Mercedes-moottorin laillisuus edelleen kyseenalainen – säännöt saattaa muuttua kesken kauden
- Cadillacin tallipäällikkö hehkuttaa Valtteri Bottasta ja Sergio Pereziä: “Tätä haluamme kuljettajiltamme”
- Ferrari säväytti F1-testeissä – tallin uusi päivitys toi kovan kärkiajan